Tänä vuonna Kainuun ammattiopiston perinteiset kevättapahtumat ovat yhdessä Ihan Pihalla. Kulttuuriala järjestää kolmipäiväisen Ihan Pihalla –tapahtuman teemalla avaruus. Luonnonvara-alalla Seppälässä puolestaan päästetään kyyttökarja kirjaimellisesti ihan pihalle laitumellelaskun ja KevätKantrin merkeissä.
Seppälässä vietetään KevätKantria lauantaina 26.5.2011 klo 11–14. KevätKantrissa yhdistyvät perinteinen kyyttöjen laitumellelasku, puutarhapäivä sekä ekumeeninen toukosiunaus. Lisäksi lapsille ja lapsenmielisille järjestetään mm. keppihevosratsastusta ja kasvomaalausta ja kahviossa tarjoillaan virvokkeita.
Toukosiunaus toimittavat ekumeenisesti klo 12.00 oppilaitospappi Maija Räihä ja Kajaanin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Isä Andreas. Kyytöt pääsevät kirmailemaan kesälaitumelle klo 12.15. Kyyttöjen laitumelle pääsyn riemua ja toukosiunausta voi tulla seuraamaan kasvihuoneiden takana olevan pellon reunalta tai Seppälän piha-alueilta.
Lisäksi puutarha-alan aikuisopiskelijat antavat puutarhaneuvoja ja neuvovat oikeiden kesäkukkien ja perennoiden valinnassa. Puutarha on auki klo 9.00 alkaen.
Tervetuloa Seppälän KevätKantriin koko perheen voimin!
Kainuun ammattiopisto järjestää ilmaisen edestakaisen bussikyydin kulttuurialalta Timperistä 26.5 Seppäläänklo 11.30 ja paluun klo 13.30 jolloin osallistuminen molempiin tapahtumiin onnistuu helposti.