MAATALOUDEN TUKIJÄRJESTELMÄ


Euroopan unionin jäsenyys (1995 lähtien) muutti maamme maatalouspoliittista järjestelmää merkittävästi. Kansallisesti päätetystä ja suojattujen markkinoiden maatalouspolitiikasta siirryttiin ”yhdessä yössä” EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan ja sisämarkkinoihin. Suomella on siten kokemusta EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta ja sen toiminnasta jo yli kymmenen vuoden ajalta. Tämä aika on konkreettisesti osoittanut, että yhteinen maatalouspolitiikka ei ole järjestelmänä pysynyt ennallaan, vaan se on muuttunut jatkuvasti ja tuonut uusia elementtejä maatalouspolitiikan harjoittamiseen.

Euroopan unionin sisämarkkinoiden tulevaa kehitystä ohjaavat suurelta osin EU:n laajentuminen, yhteisen maatalouspolitiikan uudistukset ja unionin käymät WTO-neuvottelut. Maatalouden harjoittamisen edellytykset meillä Suomessa määräytyvät maamme luonnonolosuhteiden ohella tuotemarkkinoiden kehittymisestä, maatalouteen kohdistuvista politiikkatoimista sekä tuotantoteknologian kehityksestä. Seuraavassa tarkastellaan pääpiirteittäin Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan tähänastista kehitystä.


EU:n maatalouspolitiikan tavoitteet ja perusperiaatteet

Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet on määritelty yhteisön perustamissopimuksessa. Nämä tavoitteet ovat pysyneet samoina Rooman sopimuksen hyväksymisestä (1957) lähtien. Yhteiselle maatalouspolitiikalle asetetut tavoitteet ovat:

1)TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN
-tekniikkaa kehittämällä sekä etenkin työvoiman tehokkaalla käytöllä
2)OIKEUDENMUKAINEN TULOTASO
3)MARKKINOIDEN VAKAUTTAMINEN
4)ELINTARVIKKEIDEN SAATAVUUS
5)KOHTUULLISET KULUTTAJAHINNAT


EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa toteutetaan seuraavien perusperiaatteiden mukaan:

1)YHTEISET MARKKINAT
-maataloustuotteiden vapaa kulku
- yhteiset tuotekohtaiset säännöt / lainsäädäntö (kattaa noin 90% EU:n koko maataloustuotannosta)
- kaupan esteet (esim. tullit) kiellettyjä

2)YHTEISÖPREFERENSSI
-ns kolmansien ja EU-maiden välisessä kaupassa yhteiset pelisäännöt

3)YHTEINEN RAHOITUSVASTUU
-tuotteiden markkinointikustannukset katetaan EU:n budjetista (Maatalousrahasto)

 

Yhteisen maatalouspolitiikan muutokset

Käytännössä toteutetut maatalouspoliittiset toimenpiteet johtivat aikaa myöden siihen, että EU:n maataloustuotteiden sisämarkkinahinnat nousivat maailmanmarkkinahintoja korkeammiksi. Tämä yhdessä maataloustuotannon tuottavuuden nousun kanssa johti monien tuotteiden osalta huomattavaan ylituotantoon. Tästä ylituotannosta aiheutuneet budjettiongelmat sekä vaikeudet maataloustuotteiden maailmanmarkkinoilla ovat olleet merkittäviä yhteisen maatalouspolitiikan sisällön muovaajia. Sen lisäksi maatalouspolitiikan sisältöön ovat vaikuttaneet mm. koetut elintarvikekriisit, maatalouteen yhdistetyt ympäristövaikutukset sekä yhteisen maatalouspolitiikan tahraantunut julkinen kuva. Merkittävimmät EU:n maatalouspolitiikan viimeaikaisista uudistuksista on tehty vuosina 1992, 1999 ja 2003.


CAP-uudistus 1992

Vuoden 1992 uudistuksessa eräiden maataloustuotteiden hallinnollista hintaa (interventiohinta) alennettiin lähemmäksi maailmanmarkkinahintoja. Hintojen laskua kompensoitiin viljelijöille suorilla tuilla. Ylituotantotilanteen lisäksi myös se, että tuolloin 1990-luvun alussa noin 20 % tiloista sai 80 % tuista, pakotti uudistusten tekemiseen. Suomi liittyi EU:n jäseneksi vuonna 1995, joten tähän uudistukseen emme päässeet vaikuttamaan, mutta liittymisneuvotteluissa sovittiin kansallisesta tukijärjestelmästä kompensoimaan Suomen erityisolosuhteita.

Uudistuksen periaatteita:

- viljan hinnan alentaminen (29 % kolmen vuoden aikana)
- hinnan alennukset korvattiin ha-tuilla
- kesantovelvoitteeksi määriteltiin 10% viljelyalasta
- voin (-5%) ja naudanlihan (-15%) interventiohinnan alennus
- naudalle ja lampaalle eläinmääräinen tuki
- varhaiseläkkeisiin, metsitykseen ja ympäristötukiin parannuksia


AGENDA 2000

Agenda 2000 -uudistus (1999) jatkoi vuoden 1992 CAP-reformin linjaa eli tiettyjen maataloustuotteiden hintoja alennettiin ja viljelijöiden menetyksiä korvattiin suorilla tuilla. Näiden uudistusten myötä eläin- ja pinta-ala perusteisten tukien merkitys kasvoi huomattavasti viljelijöiden tulonmuodostuksessa.

Uudistuksen periaatteita:

- viljan interventiohinnan alentaminen kahdessa erässä (yht. 15% vuodesta 2000 alkaen)
- naudanlihan interventiohinnan alentaminen kolmessa erässä (yht. 20% vuodesta 2000 alkaen)
- maidon tavoitehinnan alentaminen (-15%)

lisäksi mm:
- kesantovelvoite 10%:iin
- öljykasvien ja öljypellavan tuki laski viljojen tasolle (vuodesta 2002 lähtien)
- ns. kuivatuskorvaus viljalle ja öljykasveille (koski vain vain Suomea ja pohjoista Ruotsia)
- nurmisäilörehutuki korvaamaan muualle maksettavaa maissitukea
- laajaperäistämispalkkiota ns. vuoristoalueen lypsylehmille (C-tukialue lähes kokonaan ja osa B-alueen kunnista)
- koko Suomi luonnonhaittakorvauksen (LFA-tuki) piiriin
- ns. ”maito ja nautakirjekuoret” kansallisia erityistarpeita varten

Vuonna 1999 sovittiin, että AGENDA 2000-tukiratkaisun toteutumista ja toimivuutta tarkastellaan vuosien 2002-2003 aikana. Suuria muutoksia ei pitänyt tulla, mutta toisin kävi. Vuonna 2003 päätettiin EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta, joka on suurimpia sen yli 40-vuotisessa historiassa. Syntyi tilatukijärjestelmä.

 

Tilatuki-uudistus 2003

EU:n maatalouspolitiikan ensimmäiset vuosikymmenet keskittyivät tuotteiden hintatason säätelyyn erilaisten markkinatoimenpiteiden kautta, mutta nykyisin toimenpiteet kohdistuvat entistä enemmän suoraan alkutuottajaan ja hänen toimintaansa. Tässä suhteessa suuri muutos tapahtui vuosien 1992 ja 1999 uudistuspäätöksissä, joissa tuottajahintojen alennukset kompensoitiin tuottajille suorilla tuilla. Tuet sovittiin maksettaviksi pääsääntöisesti tuotantoresurssien mukaan eli eläin- tai viljelyalaperusteisesti. Vuoden 2003 tilatuki-uudistus vei tilannetta vielä pidemmälle, sillä tuotantoresurssien sijasta tuki maksetaan tilojen tuotantohistorian perusteella myönnettävien tukioikeuksien mukaan. Suurin osa EU:n kokonaan maksamista peltokasvi- ja eläintuista irrotettiin kokonaan tuotannosta ja ne siirrettiin uuteen tilatukijärjestelmään. Tukeen liitettiin samalla uusia mm. ympäristöön, pellon viljelykunnon ylläpitoon, elintarviketurvallisuuteen, eläinten hyvinvointiin ja työturvallisuuteen liittyviä ns. täydentäviä ehtoja. Ne tulivat voimaan asteittain vuosina 2005-2007.

Tukien tuotannosta irrottaminen ei koskenut osarahoitteisia maaseudun kehittämistoimenpiteitä (mm. maatalouden ympäristötuki ja luonnonhaittakorvaus) eikä kansallisia tukia.

Uudistuksen periaatteita:

- koskee vain EU:n kokonaan rahoittamia tukia (CAP-tuki)
- Suomessa käyttöön yhdistelmämalli vuodesta 2006 alkaen:

o alueellinen tasatuki ja tilakohtainen lisäosa (osalle tiloista)
o lisäosat ovat alenevia ja v 2016 ne poistuvat kokonaan --> kaikille sama alueellinen tasatuki

- ei viljelyvaatimusta, mutta noudatettava täydentäviä ehtoja 

 

Maataloustukien merkitys


Ilman maataloustuotannolle maksettavia tukia tuotanto ei olisi Suomessa mahdollista siinä laajuudessa mitä sitä tällä hetkellä harjoitetaan. Yleisessä keskustelussa maatalouden tuet mielletään helposti kuitenkin vain viljelijöiden saamiksi ”ylimääräisiksi” lisätuloiksi. Tukien merkitys on kuitenkin niin viljelijöille kuin koko elintarvikeketjulle hyvin merkittävä. Niillä turvataan mm. kotimaisten elintarvikkeiden saatavuus ja kohtuulliset kuluttajahinnat. Maaseudun elinvoimaisuus on kiinni alueiden asukkaista ja siellä toimivien yritysten toimintaedellytyksistä. Maaseutu on nykyisin paljon muutakin kuin vain maataloutta, mutta monilla alueilla maataloustuotannon loppuminen merkitsisi koko maaseudun näivettymistä.

Pohjoisen sijaintimme vuoksi maataloutta harjoitetaan täällä varsin erilaisissa olosuhteissa kuin monissa muissa EU -maissa. Ilmastollisten olosuhteiden, epäedullisemman tila-/tilusrakenteen ja muiden suomalaisen maatalouden erityispiirteiden vuoksi maataloustuotteiden tuotantokustannukset muodostuvat Suomessa korkeiksi. Markkinoilta saatavat maataloustuotteiden myyntitulot eivät kata edes kaikkia tuotantokustannuksista. Siksi keskeisten maataloustuotteiden tuotanto ilman yhteiskunnan tukea ei olisi mahdollista täällä, eikä nykyisessä laajuudessa monessa muussakaan EU-maassa. Tuotannon kannattavuuden turvaamiseksi maataloutta tuetaankin kaikissa EU-maissa budjettivaroin.

EU:n maatalouspolitiikkaa toteutetaan tukijärjestelmien, hallinnollisten hintojen ja maataloustuotteiden interventiojärjestelmän avulla. Hallinnollisin päätöksin viljelijöiden tuotteistaan saama markkinahinta pidetään alemmalla tasolla kuin se muutoin olisi. Hintojen laskusta aiheutuneita tulonmenetyksiä korvataan tuottajille erityyppisten tukien avulla. EU:n yhteismarkkinoilla tuotteiden hintatason tulisi lähtökohtaisesti olla samalla tasolla koko EU:n alueella. Käytännössä tämä ei kuitenkaan aina toimi näin, vaan esim. viljasta maksetaan täällä tuottajille vähemmän kuin tärkeimmissä kilpailijamaissa.

 

Viljelijätuet

EU:ssa maatalouspolitiikka kuuluu Euroopan yhteisöjen komission toimivaltaan, eikä yksittäisellä jäsenmaalla voi olla yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteista poikkeavia tukijärjestelmiä. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan perusperiaate on se, että asetettuihin tavoitteisiin pyritään ensisijaisesti yhteisöpolitiikan keinoin. Tämän jälkeen mahdollisesti jääviä ongelmia voidaan hoitaa komission hyväksymin kansallisin erityisjärjestelyin. Suomen liittymisneuvotteluiden yhteydessä sovittiin kansallisen tukijärjestelmän perusrakenteesta, jota on täydennetty myöhemmin käytyjen neuvotteluiden perusteella. Kansallisten tukien käyttöönotto tai niiden ehtojen muutokset edellyttävät aina komission ennakkohyväksyntää.

Suomen maa- ja puutarhatalouden viljelijätukijärjestelmän perustan muodostaa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaiset tukijärjestelmät. Tuet voivat olla joko EU:n kokonaan rahoittamia, EU:n ja jäsenmaan yhteisesti rahoittamia tai kokonaan kansallisista varoista rahoitettuja. Näistä tuista tärkeimmät ovat EU:n kokonaan rahoittamat tuet (ns. suorat tuet, esim. tilatuki) sekä EU-osarahoitteiset luonnonhaittakorvaus (LFA) ja maatalouden ympäristötuki. Näillä tukijärjestelmillä ei ole kuitenkaan riittävästi pystytty huomioimaan Suomen maatalouden erityisolosuhteita. Siksi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tukimuotoja täydennetään kansallisilla tuilla, joista keskeisimmät ovat Etelä-Suomen kansallinen tuki eli 141-tuki (vuosien 2008-2013 neuvottelutulos)  sekä pohjoinen tuki.

Tarkempi selvitys tuista löytyy Maaseutuviraston sivuilta

Viljelijätuet maksetaan tukioikeuksia, pinta-alaa, eläintä/eläinyksikköä tai tuotettua määrää kohden ja niiden tarkoituksena on turvata tuotannon kannattavuus ja jatkuvuus. Luonnonhaittakorvauksen tarkoituksena on korvata luonnonolosuhteista aiheutuvaa haittaa. Ympäristötukien tarkoituksena on ympäristönsuojelutavoitteiden lisäksi edistää luonnon monimuotoisuutta ja maatalousmaiseman hoitoa. Kullakin tukimuodolla on omat tavoitteensa ja syntyhistoriansa.

Tukien alueelliseksi porrastamiseksi Suomi on jaettu seitsemään päätukialueeseen, jotka ovat etelästä pohjoiseen A, B, C1, C2, C2p, C3 ja C4. Kartta tukialueista  

 

MAATALOUDEN TUET 2008

  

A) EU:N MAKSAMAT TUET (osittain tai kokonaan, 42 % kaikista tuista):

Peltopuolen tuet:

1) Tilatuki (CAP-tuki)

2) Erikoistuet (tuotantosidonnaiset):

 peltokasvien tuotantopalkkio 

 tärkkelysperunan tuki
 siementuotannon tuki
 kuitupellavan ja -hampun tuet
 valkuaiskasvipalkkio
 energiakasvien tuki

3) Luonnonhaittakorvaus (LFA)

4) Maatalouden ympäristötuki (+erityisympäristötuki)

Eläinpalkkiot:

5) Eläinten hyvinvointipalkkio

6) Sonni- ja härkäpalkkio
7) Emolehmien tuotantopalkkio
8) Uuhipalkkio
9) Urospuolisten teurasnautojen ja –hiehojen tuotantopalkkio

 

B) KANSALLISET TUET (58 % kaikista tuista)

1) Etelä-Suomen kansallinen tuki

141-artikla säätelee, koskee tukialueita A ja B

-kasvintuotannon tuki 
-kotieläintalouden tuki

2) Pohjoinen tuki

142-artikla säätelee, koskee tukialuetta C (62:n leveyspiirin pohjoispuoli, 55,5 % peltoalasta)
-peltoviljelyn tuki

• -pohjoinen ha-tuki (C1-C2p)
• -yleinen ha-tuki - viljelyssä olevan peltoalan mukaan (C2-C4)
• -nuorten viljelijöiden pohjoinen tuki

-pohjoinen kotieläintalous (pohjoisin Suomi myös maidon ja lihan kuljetusavustus)

3) Puutarhatalouden tuki

- sekä Etelä-Suomen (kasvihuonetuotanto, puutarhatuotteiden varastointi) että pohjoista tukea (kasvihuonetuotanto, puutarhatuotteiden sekä metsämarjojen ja sienten varastointi)

4) Muut tuet

- mm perunantuotanto, sokerijuurikas, nurmi- ja viljakasvien siementuotanto, maatalousyrittäjien opintoraha

5) Luonnonhaittakorvauksen kansallinen lisäosa

- alueilla A-C1 20€ ja C2-C4 25€/ha +
  kotieläintilojen korotus 80€ha
- ei makseta täysimääräisenä (noin 95% )

6) Ympäristötuen kansallinen lisätuki

- uusi tukimuoto, ei edellytä hakua

- tukitasot: 10 €/ha A- ja B-alueet, 5 €/ha C-alue

 

 


MAATALOUDEN INVESTOINTITUET

Pelto- ja eläinpuolen tukien lisäksi viljelijöillä on mahdollisuus saada investointitukia sekä tukea sukupolvenvaihdoksiin. Tukia koskeva läinsäädäntö on uusiutunut vuoden 2008 alussa. Uuden lainsäädännön mukaisia tukia voi hakea sen jälkeen, kun asiasta on annettu valtioneuvoston asetuksella tarkemmat säännökset sekä tarvittavat lomakkeet ja tietojärjestelmät ovat käytössä. Nuoren viljelijän aloitustuen haku avautuu mahdollisimman pian vuoden 2008 alkupuolella. Lisää Maaseutuviraston sivuilta

 

EU:n maatalouspolitiikan tulevaisuus

Seuraava EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus on jälleen tekeillä. Niin sanotun YMP:n terveystarkastuksen tavoitteena on parantaa toimintatapoja vuoden 2003 jälkeen saatujen kokemusten perusteella ja valmistella politiikkaa uusiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin entisestään laajentuneessa EU:ssa. Tarkoituksena on selvittää, miten nykypäivän haasteet ja mahdollisuudet voitaisiin ottaa EU:n tukipolitiikassa entistä paremmin huomioon  Tarkasteltavana ovat erityisesti seuraavat kolme keskeistä kysymystä:

    • Miten suorien tukien järjestelmää voidaan tehostaa ja yksinkertaistaa?
    • Miten alun perin kuuden maan yhteisölle luodut markkinatukivälineet saadaan nykytilannetta vastaaviksi?
    • Miten vastata uusiin ilmastonmuutokseen, biopolttoaineiden, vesihuollon ja biologisen monimuotoisuuden suojelun tuomiin haasteisiin?  

Kevään 2008 aikana komissio tekee lainsäädäntöehdotukset ja maatalousministerien on tarkoitus hyväksyvän ne vuoden 2008 loppuun mennessä.

Komission tiedonanto neuvostolle ja euroopan parlamentille yhteisen maatalouspolitiikan terveystarkastuksesta           


 

 
 
©Virtuaalikylä