Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2015:
Lokakuu
Elokuu
Kesäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Helmikuu

Vuosi 2014:
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kaikki merkinnät

 
5.8.2015
Lukukauden aloitus
Pitkän hiljaiselon jälkeen konehallillakin heräillään horroksesta uuteen lukukauteen. Uudet opiskelijat saapuivat tänään yksikköömme ja pari ensimmäistä koulupäivää tässä hurahtaakin uusilla "ykkösillä" oppilaitokseen tutustuessa. Ohjelmassa siis tutustumiskierrokset oppilaitoksen alueeseen, ryhmäytymistä, illanviettoa ja työvaatteiden sovittelua. Opiskelunkin alkuun päästään loppuviikosta muutamilla tunneilla, mutta varsinainen "hönkä" iskee päälle ensi viikolla, jolloin koneopetuskin pääsee vauhtiin traktorin turvallisen käytön muodossa.

  Vaikka ykkösten opiskelu on vasta alussa, niin uudet kakkoset ovat olleet koululla kesäjaksolla kesäkuun ja elokuun alun. Kesäjaksolla pääpaino on koulutilan töiden tekemisillä, kuten esimerkiksi kevättyö- ja rehunkorjuusesonkien töillä. Konehallilla koneita on kesäaikaankin heinäkuuta lukuun ottamatta pajoitettu käyttökuntoon opiskelijavoimin.


Kesäjakson "konepojat" korjauspuuhissa

Ilmajoentien konehalli on myös saanut uuden, kauan kaivatun "perheenjäsenen". Finn-Powerin hydrauliletkupuristimen ja letkuleikkurin. Tällä tavoin olemme pyrkineet lisäämään pajamme varustelutasoa, huolto- ja korjausnopeutta sekä ajanmukaisuutta. Lisäksi opiskelijoidemme ammattitaito kasvaa, kun pystymme opetuksessa perehtymään ja tekemään hydrauliletkuja. Aikaisemmin konehallimme hydrauliletkut haettiin pääsääntöisesti Seinäjoelta, joten matkoihin meni 50km.


Puristin                                                            Letkuleikkuri

Hydrauliletkupuristin on jatkuvapuristeinen, jolloin useita letkuja puristaessa ei koneen tarvitse antaa jäähtyä vaan letkuja voi puristaa niin paljon kuin leukasarjat kestävät ja materiaalia letkujen tekoon riittää. Tällä hetkellä leukasarjoja on käytössä vain kolme, jotka kattavat yleisimmät koot, joita esimerkiksi traktoreissa ja työkoneissa käytetään. Hydrauliletkujen tekoon käytettäviä liittimiä, letkuja ja leukasarjoja tullaan lisäämään tarpeen vaatiessa.




 
 
 
2 kommenttia
 
1Annika M24.8.2015 15:54

Niin hianoa, että nää blogit on vielä hengissä! Kiva seurata kuulumisia täältä. :) Mukavaa lukuvuotta sinne Imolle!

2Juha31.8.2015 14:50

Juu blogit ja henkilökuntakin on hengissä:) meiltä on tulossa verkkoon tämän lukukauden aikana monia kiinnostavia ja uusiakin juttuja, joten kannattaa pysyä hereillä:)

 

Kommentoi kirjoitusta:
 
Nimi / nimimerkki (pakollinen tieto)
Syötä tiedot mobiililaitteella
Kommentti (pakollinen tieto)
 
Varmenne
CAPTCHA ImageRefresh
Varmennekoodi kirjoita yllä oleva varmenne (pakollinen tieto)
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2021