Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

Etusivu

Puutarha-ala

Maatalousala

Luonto- ja ympäristöala

Puuala

Mol'lin mäellä

Rakennukset

Karttoja

Sivustolla esitellään JAMIn Kurejoen toimipisteen tapahtumia sanoin ja kuvin.


                                            JAMI navettaprojekti kesä 2012

 

JAMI Kurejoen toimipiste on osa Järviseudun ammatti-instituutin koulutuskuntayhtymää. Se tähtää tulevaisuudessa perus- maidontuotantoon sekä sitä tukevaan peltoviljelyyn. Maidontuotantoon on Etelä-Pohjanmaalla hyvät edellytykset ja maidon ollessa tärkein maataloustuote maassamme sen tuotantoon ja opetukseen halutaan panostaa.  

Koulun suunnitelmissa tuotantotilojen remontointi on  muhinut useamman vuoden ajan, mutta viime vuoden lopulla oppilaitoksella käynnistyneen JAMIMAA projektin myötä, asioihin tuli vauhtia. Tämän vuoden alussa alkoi remontin ja tuotannon suunnittelu ja sen myötä peruskorjaus on käynnissä ja valmistunee heinäkuun loppuun mennessä.

Peruskorjatussa navetassa lehmät hoidetaan ja lypsetään modernilla tekniikalla. Navetan ruokinnan, lypsyn sekä maidonkäsittelyn laitteet on toimittanut Oy Delaval Ab. Ilmanvaihdon sekä lannanpoiston laitteet ja parsikalusteet on toimittanut Pellonpaja Oy. Laitemyyjät hoitavat laiteasennukset koulun kontolle omiksi töiksi jäävien parsilaitteiden asennusta lukuun ottamatta.

Karkeasti ottaen navettarakennus varastoineen on X-kirjaimen muotoinen. Kevätsäilörehu varastoidaan yhteen betoniseen laakasiiloon. Syysrehu tehdään esikuivattuna pyöröpaaleihin, joiden talvisulatusta varten navetassa on kaksi halkaisijaltaan 6m entistä tuorerehusiiloa muutettu sulattamoksi. Tarkkuussilputtu säilörehu siirretään pihaton ruokintapöydälle pienkuormaimella traktori-irrotuksen jälkeen.

Eläimet ja hoitajat etusijalla

Lehmien parret on sijoitettu kahteen riviin. Parsiin tulee kumimatot. Makuupaikan leveys on 120 cm ja pituus 165 cm ja toisella käytävällä 170 cm.

Hoitokarsinat ovat lähellä toisen parsirivin sivussa. Hoitoon tulevan eläimen erottaminen karsinaan on helppoa.  

Vasikat, nuori karja, hiehot ja ummessa olevat lehmät ovat entisen ”sikalan” puolella. Navetan ja entisen sikalan välissä olleeseen väliseinään tehtiin reilu kulkuväylä eläinliikenteen helpottamiseksi.

Vasikkakarsinoiden päällä on suunnitelmissa säteilylämmittimet. Lisäksi navetta on varustettu lämmitysputkistolla, joihin lämpö saadaan Alajärven kaupungin lämpöverkosta.

Rakennuksen molemmissa päädyissä on suuret ovet. Ovet sijaitsevat hoitokäytävän molemmissa päissä. Niistä eläimet voidaan päästää laitumelle tai palon sattuessa ulos.

Virtsanerotusta varten on kourun pohjalla erilliset syvennykset, joiden päälle on asennettu rei’itetyt levyt. Ne peittävät virtsaputken päällä olevan aukon ja estävät lannan menon virtsan joukkoon.

Kuivaa lantaa siirtää kouruissa hydrauliikalla toimivat raapat, jotka pudottavat lannan poikittaiskouruun ja puristimelle. Lantala on ulkona toistaiseksi kattamattomana. Entisen sikalan alla on virtsakaivo.

Lypsy hoidetaan Oy Delaval Ab Delpro tuotannon ohjausjärjestelmällä, joka on varustettu langattomalla tiedonsiirrolla. Lypsy-yksiköt on varustettu Icar hyväksytyillä maitomittareilla. Tuotokseen perustuva automaattisesta ruokinnasta huolehtii FW200 ruokintarobotti. Järjestelmät ovat yhteensopivia tuotantotarkkailujärjestelmän kanssa. Tilasäiliönä on 2500l DXCR.. Väkirehuruokkija on saman toimittajan FW200.

Lehmien niskaputki parsikalusteet toimittaa Pellonpaja Oy. PV 8000 lantakone huolehtii lannanpoistosta. Samoin ilmanvaihto, polysan ruokintakaukalo kuin pehmorulla parsimatto on Pellonpaja Oy toimittama.

Meijeriin tuotetun maidon lisäksi on navetasta suunnitelmissa myydä maitoa suoraan kuluttajille. Ilman erillistä lupaahan tila voi nykysäädösten mukaan myydä 2500l täysmaitoa sekä 2500l vastapoikineiden ternimaitoa. Tällä palvelulla pyritään tuomaan koulutilaa osaltaan tutummaksi lähialueen ihmisille.

Lypsyaikana navetassa työskentelee todennäköisesti kaksi henkilöä lypsyssä ja opiskelijoita vaihteleva määrä eläinten hoitotöissä.

Navetta remontin valmistuttua. Valoisa, tilava, nykyaikainen.








































Yhdessä opittua – mol’inmäen pihoilla
 

tehtyä, elokuu 2008
 
 
Opettajien keskuudessa oli pitkään keskusteltu ja oppilaidenkin kanssa jo pitkään pohdittu, kuinka Järviseudun ammatti-instituutin eli JAMI:n Kurejoen toimipisteen piha-aluetta hyödyntäen voisi esitellä oppilaitoksen toimintaa kaikenikäiselle yleisölle. Tänä syksynä eli elokuussa 2008 tehtiin tuumista totta ja tartuimme tomerasti toimiin heti kesälaitumilta palattuamme: Keskiviikosta perjantaihin 27.-29.08.2008 olisivat syysmarkkinat koulun ulkoalueilla. Markkinoilla jokaisella oppilaalla ja opettajalla olisi mahdollisuus esitellä omalla tavallaan oppilaitoksen opintoja. Markkinat toteutettaisiin pääsääntöisesti ulkona, koulun pihalla, eli oltaisiin ainakin viikko ihan pihalla.
 
Koko oppilaitoksen väki valjastettiin toteutukseen mukaan. Päävastuu ohjelman suunnittelusta ja toteutuksesta oli oppilailla ryhmänohjaajiensa avustuksella. Ammattimiehet ja siivoojat päästettiin vähän helpommalla, mutta kyllä hekin saivat osansa päivän antimista ja positiivisesta palautteesta. Tapahtuman konkreettinen suunnittelu ja materiaalien sekä ideoiden kokoaminen voitiin alkaa heti koulun aluksi elokuussa, koska alustava päätös tapahtuman toteuttamisesta oli tehty jo ennen kesälomia, viimeisessä kevään opekokouksessa.
Markkinointitiimin väki opinto-ohjaajan johdolla ja opettajien avustuksella otti piha-alueen kartan esille ja alkoi sijoitella eri oppiaineiden toimintoja markkinahenkiseen malliin sopiville pihamaan sijoille. Opinto-ohjaaja lähetti kutsuja ja toivoi paikalle lähiseudun yhdeksäsluokkalaisia tutustumaan mahdolliseen tulevaan ammattioppilaitokseensa. Heidän tutustumiskäynneilleen oli varattu keskiviikko- ja torstaipäivät. Perjantain aamupäivän suunniteltiin riittävän avoimen sanomalehtikutsun perusteella paikalle saapuville kyläläisille, kaupunkilaisille ja muille kiinnostuneille. Omat oppilaat voisivat kierrellä markkinapihaa sopivasti aina omien nimikkohommiensa välillä.
   
Pari viikkoa kukin ryhmä pähkäili omalle osalle osuneen piha-alueen ja sadeilmojen varoiksi varattujen tilojen mahdollisuuksia. Oppilaat ja opettajat yhdessä ideoivat ja valitsivat toinen toistaan paremmista vaihtoehdoista toteuttamiskelpoisia kilpailuja, esittelyjä ja toimintoja toteutettaviksi. Samalla urkittiin vähän naapureidenkin ajatuksia ja suunnitelmia, ettei kovin suurta katoa tai toisaalta ruuhkaa pääsisi syntymään missään pihan kolkassa minään markkinapäivänä.
Sitten alettiin toteuttaa pihamaan valtausta. Suuren suuri juhlateltta haettiin kaupungilta lainaksi puutarhureiden tukikohdaksi ja etupihan katseenvangitsijaksi. Luonto- ja ympäristöalan oppilaat hajaantuivat kahteen paikkaan – toiset perustivat ”intiaanileirin” telttakylineen jalkapallokentälle, ja toiset asettuivat jo keväällä siivoamaansa demonstraatiohalliin, josta käytännössä saa koko seinän auki ulos asti.
   
 Maatalouspuolen opiskelijat rakensivat karsinoita navetan kupeeseen, pinosivat heinäpaaleja pihalle, toivatpa pari oppilasta ratsunsakin heppahöperöiden taputeltaviksi, kokeiltaviksi ja muuten vain ihailtaviksi.
 
Pienoismaatila ja muutama tehtävärasti oli sijoitettu keväällä perussiivottuun autohalliin ja komeasti puunatut maatalouskoneet oli ajettu riviin konehallin edustalle.
Puuseppäopiskelijat pitivät oman hallinsa ovia säiden salliessa auki ja toivat myös toisinaan taukopelejä pihalle kisattavaksi. He olivat jo etukäteen valmistaneet runsaasti pienehköjä palkinnoksi sopivia tuotteita ja varustaneet ne JAMI –tunnuksilla. Vierailija saattoi saada palkkioksi osallistumisestaan tai palkinnoksi taidoistaan paitsi sipulikukkien istutussipulipussin, myös kätevän puisen avaimenperän tai sievän talipallotelineen pikkulintujen ruokintaa helpottamaan.
    
Keittiö ja ruokala saivat telttakylään oman etäpisteensä – opiskelijoiden ylläpitämän kahvila MOL:lin. Kahvilassa oli tarjolla kahvin, teen, pipareiden ja karkkien lisäksi loistavan maistuvia nuotiolla luonto-ohjaajaopiskelijoiden paistamia muurinpohjalettuja kermavaahdon ja mansikkahillon kera.
    
Kasvihuoneilla ja puutarhamyymälässä oli varauduttu vierailuihin jatkuvalla miehityksellä ja ajankohtaan sopivilla myytävillä.
Normaaliaamuina koulun pääpihan keskeisen alueen valtaavat kahteen riviin parkkeeratut henkilökunnan autot. Nyt siihen saivat saapua vain keittiölle lastia tuovat tavarankuljetusautot ja markkinoille saapuvien vieraiden kulkuneuvot. Linja-autot toivat ja hakivat ysiluokkalaiset päärakennuksen edustalta pihasta, mutta pysäköivät sitten varsinaisen vierailun ajaksi sivummalle. Perjantaipäivän vieraiden sallittiin halutessaan pysäköidä pääpihan keskelle, koska joukossa oli myös huonokuntoisia vanhuksia ja pieniä päivähoitolapsia, joiden ei siten tarvinnut kulkea pitkiä matkoja paikasta toiseen tai etäämmällä olevilta asuntoloiden pysäköintialueilta varsinaiseen pihaan. Useimmille vieraille suoraan päärakennuksen pihaan ajaminen oli myös se kaikkein tutuin tapa tulla asioimaan koululla, joten katsoimme parhaimmaksi joustaa sen verran pihan käytössä.
   
Sää suosi syysmarkkinoita. Päivät olivat tuulisia ja viileitä, mutta sen paremmilta lämpimät letut maistuivat, ja välillä markkinavieraat voivat aina poiketa johonkin halliin hetkiseksi tuulensuojaan tekemään tehtäviä ja ratkomaan pulmia.
Ulkosalle tuodut vasikat, uuhi ja karitsat sekä emakot ja possut pysyivät virkeinä, kun aurinko ei aivan porottanut kuumimmillaan. Kylmimpiä hetkiä varten possuille oli lisälämmikkeeksi varattu lämpölamppu ja runsaasti olkia, joihin kaivautua kylki kaverin lämpöiseen kylkeen kiinni.
    
Yhdeksäsluokkalaisten vierailijoiden antamat palautteet vierailusta olivat pääsääntöisesti positiivisia. Olihan päivä hyvin erilainen koulupäivä. Toki joukkoon mahtui niitäkin, jotka olivat vähemmän innostuneita päivän vierailusta luonnonvara-alojen parissa.
Kaikki kilpailut ja tietovisat olivat suosittuja. Puutarhurit tekivät lyhyehkön havupuihin liittyvän tunnistuspolun – harvemmin tulee katsotuksikaan ympärilleen niin tarkasti, että olisi huomannut omalla koulullaan edes kaikki puulajit, mitä pihassa kasvaa, saati sitten kaikki muut pensaat ja puut. Muutamia yrttikasveja ja vihanneksia oli myös kasvatettu ruukuissa tietokilpailun aineistoksi, ne voitiin sijoittaa juhlateltan ympärille vähän lyhyemmäksi esteettömäksi kilpapoluksi. Samoin telttakatoksessa puutarhurit järjestivät erilaisia arvauskisoja ja työnäytöksiä kukkasidonnasta.
Juhlateltan lähelle oli myös pystytetty ”toivomuskaivo” eli katos, jossa voi kokeilla osuuko kymmenen kuusenkäpyä sinkkisankoon. Viherrakentajat mittasivat ja tekivät työnäytöksenä laatoitusta keskellä pihaa olevan lammikon viereen. Paikalla olevat puutarha-alan monimuoto-opiskelijat leikkasivat pihan pensastoa siistimmäksi ja suunnittelivat samalla toteutettavaksi sopivaa kiveys- ja istutuskohdetta pihatien varteen poikien asuntolan päätyyn, mikä sekin on nyt jo toteutettu.
    
Maatalousyrittäjiksi opiskelevat olivat suunnitelleet oppiaineidensa esittelyn rastipoluksi. Kun oli kiertänyt noin viisi rastia, sai pienen palkinnon. Pihalla oppilaat ja ohjaajat esittelivät hienoja maatalouskoneita kaikille kiinnostuneille. Eläinten hoitajat kertoivat tietojaan eläinten hoidosta ja samalla vierailijat saivat rapsutella karitsoja ja uuhta, arvailla kuka vasikoista on Africa, Akka tai Aurinko, kaapata vaikkapa possun syliinsä helliteltäväksi tai kokeilla ratsastamista. Autohallissa oli esillä pienoismaatila, jossa saattoi kokeilla traktorinajotaitoja kauko-ohjattavalla pienoismallilla. Pihalla ja autohallissa oli myös kaikkina markkinapäivinä tieto- ja taitokisarasteja eläinten hoitamisesta ja ruokkimisesta ja muista maatilan toimista. Maatalousopiskelijat huolehtivat myös tarvittaessa liikenteen ohjauksesta parkkipaikoille.
    
Luonto-ohjaajiksi opiskelevat pitivät paitsi kahviota toisten halukkaiden oppilaiden kanssa myös erilaisia aktiviteettien esittelyjä pallokentällä ja teltoissa. Vieraatkin saivat hakata ja sahata nuotiopuita, pyöritellä tuliporaa, kokeilla maastopyöräilyä taitoradalla, testata perhonheittoa koukuttomalla syötillä tai kiipeillä narusiltaa turvallisesti puiden välillä.
    
Ympäristönhoitajiksi opiskelevat olivat osan ajasta avustamassa luonto-ohjaajia ja välillä esittelivät opintojaan demonstraatiohallilla. Hallissa oli esillä erilaisia opettajien ja oppilaiden töitä, mm. linnun- ja lepakonpönttöjä, puukkoja, kasviväreillä värjättyjä lankoja, purkkikartongista tehtyjä uusiopaperikortteja, paperimassatöitä, puu-ukkoja, vaneripienoismalleja, savitöitä, sätkynukkeja, powerpoint-esittelyjä naapurimaiden luonnosta ja matkailusta, vesinäytteiden tutkintapiste, akvaario Kurejoesta pyydettyine kaloineen, itse rakennettuja katiskoja, pajutöitä jne. Tietojaan ja taitojaan saattoi testata erilaisissa kilpailuissa, esim. hevosenkenkien heittelyssä, sieninäyttelyssä ja ”mikä tässä kävi” – tietokisassa eläimistä. ”Osu koloon” ongintakilvan kylkiäisenä esiteltiin myös paikallista 4H-toimintaa. Oppilaat askartelivat sätkynukkeja markkinoiden ajan lahjoitettavaksi perjantaina lapsille sekä perhepäivähoitajille, jotka saivat samalla ostaa edullisesti askartelutarvikkeita itselleen kierrätyshenkisesti vaatetusalan opetuksen jäämistöstä. Hallin seinälle oli liitutaulun alaosaan kiinnitetty koko taulun mittainen vieraskirja, johon sai piirtää ja kirjoittaa terveisiä ystäville, tutuille ja kyläläisille. Vieraskirja talletettiin, ja tulevaisuudessa se on tarkoitus laittaa esille sopivan tilaisuuden tullen. Telttakahvilan somistukseksi oppilaat olivat ommelleet kotimaansa liput: Suomen, Venäjän ja Viron liput liehuivat teltan seinustalla.
   
Koulun pikkumönkijällä, John Deerellä, ajeltiin pihamaalla huoltoajoja. Kahvilan anteja oli ajoittain täydennettävä: hilloa, lettutaikinaa, teetä, kahvia, kuppeja, maitoa… Osa luonto- ja ympäristöalan oppilaista oli myös siivouspartioissa. He kuljettivat mönkijällä alueelta kerättyjä roskia ja kahvilan roskiksia asianmukaisiin roskakontteihin eteenpäin toimitettaviksi. Teltat oli kasattava ja purettava sekä kuljetettava varastoihinsa ja siinä luonto-ohjaajaopintojaan aloittelevat pääsivät työn makuun.
    
Markkina-aluetta kiersi kaikkina päivinä useampia kuvaajia. Sekä opettajat että oppilaat halusivat ikuistaa tapahtumia ja tunnelmia pihamaalta, kun ”valtaus” viimeinkin toteutui. Osalle oppilaista tilanteiden kuvaaminen ja tallentaminen oli päivän tehtävä, viestinnän, markkinoinnin ja digitaalisten tallennusvälineiden käytön opettelua parhaimmillaan.
Nyt kun koulun piha on kertaalleen vallattu, toivomme perinteen jatkuvan. Opetus ihan pihalla viikon verran onnistui verrattoman hyvin. Aivan kuin vahingossa aineksia on kertynyt koko talven opetuksen mausteiksi markkinoiden oheistuotteena. Koulun alue ja eri oppiaineet tulivat tutuiksi niin vasta aloittaneille opiskelijoille kuin jo vähän kokeneemmillekin. Yksi kuvasarja tapahtumasta päätyi heti tuoreeltaan kehitteillä oleville oman Kurejoen kylän internet-sivustolle. Kyläläisetkin verestelivät vanhoja muistojaan perinteikkäästä opinahjosta mielellään. Lapset kirmasivat pitkin pihaa riemuissaan. Ja vaikka lehmät saavat olla laitumellaan päivät pääksytysten niin kyllä niillekin oli varmasti vaihtelua useiden uusien ihmettelijöiden ilmaantuminen muutoin niin rauhalliseen maisemaan, jossa vain tutuiksi tulleet hoitajat tavallisesti huhuilevat navettaan lypsylle tai apetta saamaan.
    
Opetus ihan pihalla on myös heti poikinut lisää toimintaa pihamaalla ja koko tilankin alueella. Viherrakentajat ja muut puutarhurit ovat innokkaasti jatkaneet uusien ideoiden keräämistä ja kunnostaneet monta kohdetta, jotka vain ovat odottaneet liikettä. Luonto- ja ympäristöalalla on tehty koko koulun alueelle uusi riistanhoitosuunnitelma ympäristönhoitosuunnitelman jatkeeksi. Ja molemmat suunnitelmat on laadittu niin, että jatkuvuus on taattu useiksi vuosiksi. Pihalle mennään siis jatkossa entistäkin useammin, melkein jatkuvasti jossain kolkassa tapahtuu jotain kivaa. Oppilaskunta on tässä ohessa saanut uutta puhtia sekin, taas kerran on kunnostettu talveksi sisätiloihin ”klubikahvio”, joka kesäilmoilla aktivoi osaltaan liikettä pihamaalle.
Jatkossa tämä kuvakertomus löytyy virtuaalikylästä, www.virtuaali.info, josta löytyy sekin, mitä seuraavaksi keksitään tehdä yhdessä tai erikseen, että paremmin viihdyttäisiin myös pihamaalla oppimassa ja virkistäytymässä.
    

Tapahtumaloki
18.8.2015
Valokuva

18.8.2015
Valokuva

18.8.2015
Valokuva

Kaikki tapahtumat RSS
Perustiedot
Järviseudun ammatti-instituutin Kurejoen toimipiste on lämmin, kodikas ja turvallinen oppimisympäristö Alajärven välittömässä läheisyydessä.  Mahdollisuus maatalouden, puutarhatalouden, luonto- ja ympäristöalan sekä puualan opintoihin.  Kaikilla linjoilla mahdollisuus hevosalan opintoihin.  Toimipisteessä on asuntolat kauempaa tuleville. Opiskelijoiden harrastustoimintaa tuetaan eri tavoin.

Tuotantosuunnat:
maidontuotanto
hevostalous
kasvinviljely
kasvihuone, kukat
kasvihuone, vihannekset
viherrakentaminen
marjat
luomutuotanto

Yhteystiedot:
Kurejoentie 390
62710 Kurejoki
etunimi.sukunimi at jamin.fi

KeKe-tilanne tilalla

 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2018