Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Kirjoittajan esittelyKirjoittajan esittely

Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2016:
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu

Kaikki merkinnät

 
21.12.2015
Sus... siis rajakoira Roi
Se oli maanantai 14.12. istuin englannin tunnilla, kun sain viestin: "Tuletko Koirakeskukselle 15min kuluttua?" Siinä sitten alkoi jo kädet tärisemään. Vihdoin! Syy, miksi opiskelen Seppälässä. Syy, miksi ylipäätään olen Kajaanissa. Syy, miksi olen asentanut koiraportin asuntooni. Syy, miksi olen vuorannut asuntoni sanomalehdillä. Syy, miksi olen piilottanut kenkäni. Jokainen minuutti tuntui vartilta ja VIHDOIN se ovi aukesi ja tämä "syy" asteli reippaasti Koirikselle. Pian selvisi, että "syyn" nimi on Roi.



Kyykistyin lattialle rapsuttelemaan tätä uutta ystävääni. Kun olin aikani rapsutellut, lähdin tarkistamaan ruokintaohjeita yms. Roi lähti heti kävelemään perääni. Punnitsin Roin. Se painoi 9 KILOA! Ja herra oli tuolloin siis vajaa 9vkoa.

Minua vähän jännitti, miten oma koirani suhtautuisi Roihin, sillä se on ennenkin ärissyt pennuille. Kotiin päästyämme tajusin, että olin jännittänyt turhaan. Päästäessäni oman koirani ulos tutustumaan Roihin, ne haistelivat toisiaan, minkä jälkeen alkoivat leikkiä. Tämä oli erittäin positiivinen yllätys.



Roi osasi ennestään istua. Liekö sitten sen tuleva ohjaaja opettanut sitä viikonlopun aikana. Aloitimme yhteisen treenamisen siis siitä. Lisäksi aloimme harjoittelemaan katsekontaktia.



Odotin kovasti keskiviikon treenejä, mutta ne peruuntuivatkin liikkeellä olevan kennelyskän takia. Toisin sanoen pääsemme Roin kanssa treenaamaan ohjatusti vasta parin viikon päästä, sillä joululomakin alkoi.



Saimme tehtäväksi opetella koskemaan peukkuun ja pujottelemaan jalkojen välistä. Näitä treenaillessa tajusin, miten nopea oppija Roi on. Peukkuun koskeminen oli sille aivan lällyhelppo juttu. Aloinkin jo seuraavana päivänä vaihtelemaan peukun paikkaa. Nyt Roi osaa sen tosi hyvin. Pujottelun idean Roi oppi nopeasti. Muutaman päivän jälkeen Roita ei tarvinnut enää houkutella vaan se meni jo käskystä. Lisäksi Roi istuu ovilla.



Olen kyllä positiivisesti yllättynyt Roista. Siitä, miten se oppii. Se ei ole tehnyt edes tarpeita sisälle kuin muutaman kerran. Aluksi se piti yöllä päästää kahdesti ulos. Nyt parina päivänä ei ole tarvinnut päästää enää yöllä ulos.



Mukavaa joulunodotusta toivottelee Roi & Elisa

 
 
 

 

Kommentoi kirjoitusta:
 
Nimi / nimimerkki (pakollinen tieto)
Syötä tiedot mobiililaitteella
Kommentti (pakollinen tieto)
 
Varmenne
CAPTCHA ImageRefresh
Varmennekoodi kirjoita yllä oleva varmenne (pakollinen tieto)
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2021