Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Kirjoittajan esittelyKirjoittajan esittely

Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2016:
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu

Kaikki merkinnät

 
4.1.2015
Puolivuotias Källi!
Källin jouluun ja uuteen vuoteen mahtui paljon. Jouluksi lähdimme Vaasaan sukulaistemme luokse. Koko ajan oli hälinää ympärillä ja kaikki alla (varsinkin keittiössä) piti olla vahtimassa, joskos sieltä jotain herkkuja tulisi. Joulupukkia Källi ei valitettavasti päässyt näkemään, koska talo oli melko pieni 15 hengelle ja 3 koiralle, joten koirat olivat toisessa huoneessa odottelemassa. Vaan ei pukki koiria unohtanut, Källi sai luita, possunkorvan sekä vilkkuvalon.
Ja mikä parasta, Källi täytti jouluna puolivuotta! "pienestä" pojasta on kasvanut komea nuori herra, joka on aina valmis tekemään kaikkea.

Nelli ja Källi meren "rannalla"

Vaasasta kotiin tulimme jo 28 päivä, sillä minun piti seuraavana päivänä töihin. Saimme kotona olla pari päivää ihan vaan minä ja Nelli ja Källi, nautittiin rauhasta. 30 päivä muu perheemme tuli kotiin, sekä toivat mukanaan kaksi labradorinnoutaja poikaa Oskun ja Ollin. Koirat tulivat hyvin toimeen toistensa kanssa, vaikka alussa vähän epäilyttikin. Uuden vuoden paukkeeseen ja valoihin ei Källi reagoinut mitenkään, oli ihan normaalisti. Ollista ja Källistä tulikin hyvät kaverukset, parin päivän peuhaamisen jälkeen on tosi väsynyt olo! nimim. Viereeni luu suuhun nukahtanut.


Källi RAKASTAA olla ulkona, ei haluaisi sisällä olla ollenkaan. Aina kun ulkoa joutuu sisälle tulemaan, rupeaa Källi vinkumaan oven vieressä vaikka mitään hätää ei ole.

Työpäivieni ajan Källi on mukanani lemmikkihoitolassa Mopessa&Miirussa. Källille on sieltä varattu häkki koko loppu topin ajaksi, niin ei tarvitse "pahojaan" jäädä kotiin tekemään. Källi osaa tuollakin olla rauhassa häkissä, ulkotarhaankin ollaan laitettu vähäksi aikaa aina, mutta siellä sitten haluaa olla sisällä.

Reenaamista ei tietenkään olla unohdettu, vaikka monenlaista onkin tapahtunut. Källi on edistynyt mielestäni hyvin ja tekee annetut tehtävät yleensä innokkaasti. (varsinkin jos pallo kyseessä) Pallosta onkin tullut Källille se paras palkkauskeino.


Hyvää alkanutta vuotta!

Riikka&Källi
 
 
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2021