7.6.2014
Ei hyvästi, vaan näkemiin
Iso musta varjo puuttuu elämästä. En olisi voinut tajuta miten ison osan elämään voi tuoda yksi koira, ellei se olisi elämääni osunut. .jpg) Ensin ajattelin kirjoittaa enemmän järjellä ja vähemmän tunteella. Lopulta kun mietin, viime viikot ovat olleet enemmän tunteen kuin järjen ohjailemia, kuten hyvin usein minulla tuppaakin käymään. Tämä kirjoitus on siis kirjoitettu sydämen pohjista asti.  Kun nyt miettii vuotta taaksepäin, niin en olisi osannut ajatella asioita silloin niin kuin nyt. En olisi osannut kuulla kaikkia niitä lintujen ääniä tai katuviemärin solinaa ilman Lallia. En olisi hoksannutkaan rapsahduksia naapurista. Ympäristöä, tulevaa kesää ja sitä miten villejä pihalla olevien pikkueläinten yöt voivat olla. En olisi kuullut siipien havinaa, lokkeja, joutsenia. Rapinaa, rätinää, pieniä eläimiä. Hajumaailmoja, kokonaista aistimaailmaa. Mitähän tähän ääneen sanoisi Lalli? Ilman projektikoiravuottani en vielä tietäisi juuri mitään koiran kouluttamisesta.  Varmasti vielä pitkän aikaa katse etsii Lallia ympäriltä, voi apua, mihin se on mennyt kun ei näy tuossa lähellä. Etsin vielä pitkään taustapeilistä mustaa naamaa ja vaaleanpunaista kieltä, jossa on musta täplä. Korvat koittaa löytää askelten töminää kun Lalli juoksee talon takaa kuultuaan minun äänen: ”Mitä me nyt tehdään?” Lihasmuisti varmaan vielä pitkään hapuaa takataskusta palloa ja lenkillä meinaan kerätä kaikki "Lallin suuhun sopivat" kepit takataskuun mukaan. ”Kato Lalli, mikä täällä on!”  Miten paljon voikaan yksi koira elämään antaa. Onneksi se koira oli minulle olemassa. Toivottavasti vielä joskus unissa Lalli palaa minun luo ja saadaan hetki yhdessä touhuta. Toivottavasti joskus Lalli näkee unessa myös minut ja muistaa mitä kaikkea yhdessä koettiin.  Ensimmäisenä iltana 16.5.2013  Viimeisenä aamuna 16.5.2014 Niin lähelle kuin uskallat päästää,
niin lähelle pääset.
Niin paljon saat kärsiä...
kipua, pelkoa,
niin syvälle, niin korkealle
saat uinahtaa turvaan,
toivoon.
Niin lähelle kuin uskallat,
juuri niin paljon saat.
Huomaan itse muuttuneeni valtavasti lyhemmässä ajassa kuin koskaan ennen. Minulla on enemmän päämääriä ja tavoitteita, itsevarmuutta ja kokemusta, tietoja ja ihan uusia taitoja. Sain saavuttaa Lalin kanssa kaikkea hienoa, voittaa pelkojani ja poistua usein mukavuusalueeltani. En olisi ikinä uskonut että kiinnostun kokeista tai koiraharrastuksista näin, mutta niin me vain törötettiin TOKO-kokeessa ja kaiken kukkuraksi saatiin ykköstulos ja sijoituttiin pisteissä ensimmäisiksi. Voi sitä riemua; Lalli oli kokeen nuorin koira ja minä ihkaensimmäisissä kokeissani ikinä!   Lallin lähdöstä on nyt kolme viikkoa. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa viimeistään tulee kaipaus, tuijottelen hetken sängynvierusta tai mietin, että vieläköhän Lalli haluaa käydä ulkona, tai onko kengät kenkähyllyssä, että Lalli mahtuu nukkumaan eteiseen. Usein päivän aikana Lalli vierailee ajatuksissani ja usein Lallista kaikille puhun. On ollut tosi ihanaa kuulla jo nyt, miten Lallilla on mennyt. Uusi ohjaaja on tykännyt koirasta ja he ovat treenanneet jo ihan valtavan paljon. Lalli on kotiutunut hyvin. Aion mennä tapaamaan Lallia heti kun se vain on meille molemmille sopivaa; Lalli on kotiutunut kunnolla ja minä olen uskonut, että sillä on uusi ihminen. Lalli sai ihan mahtavan ohjaajaan, joka on aidosti kiinnostunut kaikesta siitä työstä, mitä olen koiran kanssa tehnyt, ja osaa ottaa sen hienosti omassa toiminnassaan huomioon. Täällä on kova ikävä Lallin huumoria ja vitsejä...pieni.jpg)  Ja seikkailunhalua... Ja alituista valppautta...  "Mitä me sitten tehhään?" Lallia jäi minun lisäkseni kaipaamaan monenmonta tyyppiä, lapsia ja aikuisia. Kun nyt miettii niin Lallin tulo vaikutti niin moneen minun ympärillä: yksi ystävistäni pelkää koiria, ja Lalli opetti hänelle luottamusta. Lapset oppivat olemaan ison koiran kanssa ja saivat ihanan leikkikaverin. Vanha Ronja virkistyi nuoren pojan seurassa. Kyläilevät ystävät saivat aina onnellisen vastaanoton. pieni.jpg) pieni.jpg)   Lalli oli Tuiken ensimmäinen paras ystävä. Nyt on kiitoksen paikka. Kiitos ihanasta vuodesta Teija Viljanmaa, kun mahdollistit pääsyn ryhmään. Olet opettanut minulle vuodessa uskomattoman määrän asiaa monelta eri osa-alueelta. Kiitos muille ryhmäläisille kannustuksesta ja hyvästä hengestä (ja tsemppiä jatkaville ja uusille ohjaajille!). Kiitos Koirakeskuksen väki hyvästä hoidosta. Kiitos luokkakaverilleni Niinalle, joka aina kuunteli ja puhui järkeä päähän jos sattui haaveri tai koulutus ei edennyt. Kiitos perheelle ja ystäville kaikesta tuesta ja avusta koiran kanssa. Kiitos Rajavartiosto mukavasta ja opettavaisesta yhteistyöstä sekä opintomatkasta. Kiitos Tulli opintomatkasta. Kiitos kaikki ihmiset jotka ovat olleet mukana pieniäkin palasia meidän matkassa. Kiitos Lallin uusi ohjaaja, että olet jo nyt pitänyt yhteyttä ja kertonut kuulumisia ja ohjeistit meitä niin hyvin. En unohda tätä aikaa koskaan. Jotkut palaa dementoituneena sota-aikaan tai maatilan töihin, minä luultavasti palaan projektikoiraohjaajaksi. :--) Tämä oli tähänastisen elämäni ihaninta aikaa, ja sen päättyminen on surullista. Koen itseni yleensä vaatimattomaksi ihmiseksi, mutta tämä on saavutus, josta koen aidosti ja puhtaasti suurista suurinta ylpeyttä.  Tämä oli minun viimeinen kirjoitus tänne. Sydämen seudulle sattui joka kerta kun katselin tähän tekstiin päin. Aristus ja kiristys kohdentui sinne seudulle, jossa Lallilla on aina aivan erityinen paikkansa. Ronjan kanssa jatketaan nyt hiljaa meidän vanhoja juttuja joita oli ennen Lallia. Nyt vain paljon rikkaampana. Ja paljon köyhempänä kuitenkin. Ehkä joskus elämääni kuuluu toinen iso varjo, muttei koskaan toista Lallia.   Lallille; Ei hyvästi, vaan näkemiin. Kaikkea hyvää elämään, jonka toivon olevan pitkä ja onnellinen.  jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut...
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut
ohikulkijat luulee
minun seinille puhuvan
tyhjyyteen he sanovan mun kuulee
sua aina rakastan
en tahdo irtikään päästää
taas ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin
olet joka ikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut
ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa
kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa
olet jokaikinen yön ääni
osa lempeää valon kajoa
kesäsateena saavut elämääni
en kuivuuteen hajoa
oo valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan (Kaija Koo) Sinikka | 
pieni.jpg)
