Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Kirjoittajan esittelyKirjoittajan esittely

Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2016:
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu

Kaikki merkinnät

 
2.3.2014
Kevätkuulumisia
Helei!

Vuosi 2014 hurahti käyntiin, ja yhtä sun toista on ehtinyt näiden parin kuukauden aikana tapahtua. Päivittely on jäänyt osin surkeiden sattumusten, osin muistamattomuuteni takia, mutta tässä katsaus tammi- ja helmikuun kuulumisiin.

Tammikuun alussa kävimme treenaamassa Kajaanin tamminäyttelyssä. Isossa koiratapahtumassa työskentelystä meillä oli kokemusta jo joulukuisen Koira2013 tapahtuman ansiosta ja Säe toimikin oikein mallikkaasi ihmis- ja koiravilinässä liikkuessa.
Koska sisällä liikkuminen sujui niin hyvin, treenasimme myös hallin ulkopuolella toisten koirien ohittamista lenkkeilytilanteita imitoiden.


Paikkamakuuta pallohallissa


Edustaminen koulun messupisteellä kävi jo vanhasta tottumuksesta


Hurja karkkivahti

Tammikuussa olin edelleen työssäoppimassa, joten vietimme Säkeen kanssa niin sanottua kotielämää. Koululla vierailimme vain kerran viikossa osallistuessamme ohjattuihin treeneihin.
Helmikuun alusta jakson vaihtuessa palasimme taas kouluarkeen. Olen ottanut Säkeen aina kun mahdollista mukaan oppitunneille. Tästä on ollut huomattava hyöty "nukkumis-" ja rauhoittumisharjoittelussa. Neiti malttaa jo hienosti köllötellä jaloissani pulpetin alla, eikä enää ole niin tavatonta, vaikka Säe nukahtaisikin tunnin aikana.

Treenin pääpaino on ollut pitkälti tottiksessa, sillä maaliskuun lopussa meitä odottaa kurssin osanäyttönä tehtävä tokokoe. Harjoiteltavaa riittää, mutta pitää yrittää olla ottamatta liikaa painetta.



"Hello handsome"

Helmikuun viimeisellä viikolla kävimme päiväreissun Lieksassa seuraamassa virkamiesten valjakkohiihtoviestejä. Ympäristö oli mitä parhain harjoitella toisista koirista luopumista ja julkisella paikalla rauhoittumista. Lähtötäpinöissään vinkuvat ja haukkuvat virkakoirat olivat Säkeestä todella kiinnostavia, mutta innostuksesta huolimatta neiti malttoi kuunnella myös mamman käskyjä.
Paluumatkalla pääsimme todistamaan "rakkaustarinaa" kun Säe liehitteli kuukautta vanhempaa opaskultsua Welhoa. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt neitiä niin ihastuneena.

Hiihtolomaksi matkustimme taas Helsinkiin. Tällä kertaa matka taittui linja-autolla, mikä näin pitkän matkan kulkuvälineenä oli Säkeelle uusi kokemus. Tilaa oli melkoisesti vähemmän kuin junassa, mutta hienosti neiti asettui paikalleen jalkotilaan.


Sopu sijaa antaa


"Ladulla käveleminen kielletty!" Eiku...

Kajaanissa olimme todenneet poikkeuksellisen niukan lumitilanteen, mutta täällä Helsingissä lunta ei ole sitäkään vähää. On todella omituista, miten maaliskuun alussa voi olla tällaista - lunta on vain sen verran, ettei voi sanoa maan olevan täysin sula.



Loman ensimmäisenä päivänä pääsimme nauttimaan oikein kauniista kevätsäästä. Säe otti ilon irti sulasta maasta, joka oli ilmeisen täynnä mitä herkullisimpia tuoksuja.


Täällä on jotain jännää!

Helsinki-lomasta pitää yrittää ottaa taas mahdollisimman paljon irti. Suunnitelmissa ainakin kaupunkivierailua ja julkisilla kulkuneuvoilla kulkemista. Palataan hiihtolomankuulumisiin sitten loppukuusta.



Mukavaa alkukevättä!


- Katri ja Säe

 
 
 

 

Kommentoi kirjoitusta:
 
Nimi / nimimerkki (pakollinen tieto)
Syötä tiedot mobiililaitteella
Kommentti (pakollinen tieto)
 
Varmenne
CAPTCHA ImageRefresh
Varmennekoodi kirjoita yllä oleva varmenne (pakollinen tieto)
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2021