Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Kirjoittajan esittelyKirjoittajan esittely

Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2016:
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu

Kaikki merkinnät

 
24.2.2014
Kevättä kohti


Aika menee vauhdilla eteenpäin. Varsinkin nyt, kun minulla on meneillään viimeinen työssäoppiminen. Valmistuminen häämöttää jo tosi lähellä ja samalla mieltä kalvaa tieto Ruffen ja minun yhteisen taipaleen päätöksestä. Pojalla on taas näytönpaikka huhti- tai toukokuussa järjestetyissä opaskoirakoulun testeissä.




Ruffella on ollut sopeutumista minun työssäoppimiseeni sekä kahteen muuttoon. Ensimmäisen päivän jälkeen kotona odotti toinenkin iloinen yllätys. Ruffe ei ollut tehnyt mitään tuhoja koko 8 tunnin aikana vaan vain odottanut minua rauhallisesti. Nuorempana monesti minun lähtiessä sillä iski pienoinen tuhoamisvimma. Nyt se vimma on onneksi väistynyt.
Ensimmäinen mutto Ruffen elämässä oli minun paluuni Kajaanista kotiin Kuusamoon. Poika oli tietysti hieman ihmeissään ja hämmentynyt minun pakatessa kaikki tuttu laukkuihin ja pusseihin, mutta kun pääsimme kotiin nuorukaisen ilo oli taas ylimmillään.







Luopumisharjoutusta

Toinen muutto olikin sitten paljon suurempi operaatio. Vanhempani muuttivat täällä Kuusamossa pienempään asuntoon. Pari päivää meni asuntojen väliä eestaas ajellessa pakettiautolla ja purkiessa loppumatonta tavaroiden paljoutta. Muutto stressaa kaikkia, myös koiraa. Sen huomasi. Illalla kävimme mukavan pitkän lenkin uusissa maastoissa siskoni ja Ruffelle tuttujen koirakavereiden kanssa.

Asuntolasta ensin omakotitaloon ja nyt sitten kerrostaloon. Aluksi poika oli ihan ihmeissään ja kiihdyksissään uusista paikoista, hajuista ja äänistä, mutta sopeutui tänne tosi nopeasti. Nyt saamme ainakin joka päivä hyvää harjoitusta portaiden merkkaamiseen ja niissä kävelyyn, vieraiden ihmisten sekä koirien ohitukseen ja rapusta kuuluvien äänien siedättymiseen.
Kävimme viime viikolla virallisessa silmätarkastuksessa Kajaanissa. Eläinlääkärin mukaan silmät ovat onneksi terveet. Vastaanottotila oli täynnä koiria ja ihmisiä ja pari kissaakin siellä käväisi kantokopassaan. Tämä oli siis loistava tilaisuus harjoitella rauhoittumista.

Silloin tällöin olemme käyneet Ruffen kanssa harjoittelemassa opastusta keskustassa kävelemällä liikenteessä sekä erilaisia portaita. Kävimme tässä vähän aikaa sitten kokeilemassa läheisellä lintutornilla miten sen jyrkät portaat luonnistuvat. Alun pienoisen jännityksen jälkeen poika rohkaistui ja ylös pääsyn jälkeen poika sai hirveät hepulit onnistumisen riumussaan. :D Alas oli hieman pelottavampi tulla, mutta selvisimme siitä yhdessä.




Ruffella tuli kiire

Kevättä kohti mennään kovaa vauhtia, sen aistii jo ilmasta. Ehdimme Ruffen kanssa vielä tekemään vaikka mitä, kun työni viikon päästä loppuu. :) Niitä hetkiä odotellessa...


-Oona & Ruffe
 
 
 
3 kommenttia
 
1Sinikka28.2.2014 15:16

Ihana Ruffe! Minun silmät on sitä vähän etsineet treeneissä, olitte aina niin ihana näky; koira joka luottaa ohjaajaansa täysin ja keskittyy iloisena tekemään asioita, ja rauhallinen, koiraa hyvin lukeva ohjaaja.

Hyvää jatkoa molemmille ja tsemppiä loppurutistukseen! 

:--) 

2Oona6.3.2014 19:39

Kiitos tosi paljon Sinikka! Sinä kyllä osaat kirjoittaa aina niin ihanasti. ;-) Oltaispa me voitu osallistua treenihin vielä loppuun asti..  Mukavaa jatkoa teillekin Lalleroisen kanssa. :) Joko rajamies on muuten tehnyt päätöksensä Lallin ja Laserin suhteen? Siis että ottaako kumman niistä työpariksi?

3Sinikka13.3.2014 22:30

Ei vielä. Katsotaan vielä toukokuu, kun rajan koirien ohjaajat tekee työsdäoppimissopparit rajavartioston kanssa. Sitten ollaan jo asian ytimessä. Lisäki onhan edessä vielä huhtikuun alku; veljesten röntgenkuvaukset. Jännittää!

 

Kommentoi kirjoitusta:
 
Nimi / nimimerkki (pakollinen tieto)
Syötä tiedot mobiililaitteella
Kommentti (pakollinen tieto)
 
Varmenne
CAPTCHA ImageRefresh
Varmennekoodi kirjoita yllä oleva varmenne (pakollinen tieto)
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2021