Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 
Maataloushistoria
Hahkialankoetila
Vanhaa Mustialaa: Entisten mustialalaisten haastattelu
Talonpojasta- maaseutuyrittäjäksi
Puimakone. Janne Mäki
Riihi_Maria Sihvola
Aurojen historia J-P Ollari
Mustialan koneet 2014 - muutokset vuoteen 1930 verrattuna
Kanatalouden historia
Pellava_ Anna Suppola
Vetojuhtana härkä
Luomutuotannon historia.
Lammastalous
Nautojen ruokinta - appeesta seosrehuun
Heinänteko
Pellon perustyöt
Karjanjalostus-Sonni osuuskunnista Viking Geneticsiin
Maatalouspolitiikan historia isojaosta EU-politiikkaan
Hevoskulttuurin muutos
Lannasta lannoitteisiin
Naudan ruokinta ja hoito
Kasvinviljelyn kehittymisen suuret linjat
Heinänviljelystä nurmirehutuotantoon
Viljan korjuu,käsittely ja varastointi
Maidon käsittely
muokkausvälineet
Mustialan lypsykarja 1880-1930 -luvuilla
Metsästyksen historia
Maatila-_ja_sikalarakennukset
Hannulan kartanon navetta
Talouspuutarhan viljelysuunnitelma
Mustialan koneet
Kiertoviljely
Navettarakennusten historiaa
Päärakennus ja sauna
maataloushistoria_2010
Kaski
Laidun
AIV
Sika
Pellava

Pellavan viljely

Pellava Linum usitatissimum



Pellava on yksivuotinen kuitu- ja öljykasvi. Se kasvaa noin 40-80 senttimetriä korkeaksi. Sen lehdet ovat kapeat ja vaaleanvihreät, kukat vaaleansiniset tai valkeat. (1) Siemenkodan siemenissä on rasvaa ja öljyä, varressa taas vahvoja kuituja. Kuitupellava on pitkäkortinen ja pienempi siemeninen kuin öljypellava. (3)

Pellavan kantalaji on kotoisin Välimeren maista ja Länsi-Euroopasta. Suomessa pellavaa on viljelty 1500-luvulta lähtien viljelyn ollessa suurimmillaan 1700-luvulla, jolloin pellavakangas oli tärkeä vientituote Suomelle. Pellavan viljely loppui melkein kokonaan tekokuitujen keksimisen myötä, mutta viime aikoina sitä on alettu viljellä uudelleen vaikkakin viljelyala on kutistunut murto-osaan 1940-luvusta. Suomessa jalostettiin 1930-luvulla omat pellavalajikkeet Aino ja Martta. (3)

Pellava on monipuolinen kasvi, joka voidaan hyödyntää varresta siemeniin. Pellavasta voidaan valmistaa mm. öljyä, kangasta, lääkkeitä, kuitulevyjä, rakennusten lämpö- ja äänieristeitä sekä suodattimia ja geotekstiilejä. Betonin ja muovien lujittamisessa voidaan myös käyttää pellavaa. (2)

Lähteet:
www.wikipedia.org/wiki/Pellava
Sirpa Korhonen. http://openetti.aokk.fi/mkuivalahti/SeOppi/jutut/pellava/pellava.htm
www.farmit.net
www.pellava.fi Jarva Johanna

Pellava (Linum usitatissimum) on yksivuotinen alle metrin korkuinen kuitu- ja öljykasvi. Pellava kasvaa 40–80 senttimetriä korkeaksi. Pellava kuuluu maailman vanhimpiin viljelykasveihin. Pellavaa on Suomessa viljelty jo 1500-luvulta lähtien, mutta sen viljely hiipui tekokuitujen keksimisen jälkeen, nykyään pellavan viljely on taas kasvanut hieman Suomessakin. Öljypellavaa viljellään eniten pellavatyypeistä. Pellavan kukat ovat vaaleansinisiä tai valkeita, kuten kuvasta näkee.

Lähteet
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pellava
http://openetti.aokk.fi/mkuivalahti/SeOppi/jutut/pellava/pellava.htm#Pellavan%20faktat

Janne Laaksonen


Pellavamaan muokkaus ja kylvö

Antti Isomuotia

Pellava viihtyy kuivahkoilla hyvin muokatuilla kasvupaikoilla. Pellava kylvetään viljan kylvöaikaan 2-3 cm syvyyteen kosteaan, hienojakoiseksi muokattuun maahan. Siemenmäärä 60 -100 kg / ha. Kylvötiheys 750-800 kpl/neliömetri.. Siemenet kylvetään tiheään niin, että hennot suoravartiset kasvit kasvaisivat pitkiksi ja tukisivat toisiaan kasvun aikana. Ennen vanhaan pellon muokkaaminen ja pellavan kylväminen olivat miesten töitä, kitkeminen ja sadonkorjuu kuuluivat puolestaan naisten tehtäviin. Pellavamaan perusmuokkauksena pidetään syyskyntöä. Syyskyntö säilyttää tasaisen kosteuden kevätkyntöä varmemmin, kylvöalusta muokataan tasaisen hienojakoiseksi melko matalaan. Pellavan kylväminen tapahtuu niin kuin ennen vanhaan vakasta käsin heitellen tai suuremmilla viljelmillä koneellisesti. Nykyään harva kylvää pellavaa käsin. Jyräystä suositellaan ennen kylvöä jos maa on löyhää, jotta estetään siemenen joutumista liian syvälle. Kylvön jälkeen jyräys on suositeltavaa jossakin olosuhteissa.



Liitteet: http://www.agronet.fi/agronet2000/pellava-avain/viljely.html#muokkaus
http://eufemia.blogspot.com/2007/07/pellava-ja-raataminen.html
https://www.amk.fi/bin/get/dd/5fBgeUonJ.51IMp7Laf

Pellavan kuivaus
Esko Mikander



Pellavan sormaukset (sormaus= kahden kourallisen määrä pellavaa) laitettiin kuivumaan riun päälle, joka oli noin 60 senttimetrin korkeudessa maasta. Riun tarkoituksena oli saada pellavat kuivumaan mahdollisimman suorina nippuina. Pellavasormaukset aseteltiin nojaamaan riukua vasten riu’un molemmille puolille.



Sormauksien annettiin kuivua riukua vasten noin viikon, jonka jälkeen siemenkodat eli sylkyt saatiin irtoamaan helposti. Pellavaa on koitettu kuivata myös seipäillä, mutta tästä ei tullut läheskään yhtä suosittu tapa. Kuivauksen jälkeen pellavat ovat olleet hyvä pistää myös reikäiseen merisuolauslaatikkoon. Tässä kuivassa tilassa pääsee myös ilma liikkumaan hyvin.

Lähteet: http://neulenetti.evtek.fi/neuletietoa/materiaalit(pvl).htm http://cc.oulu.fi/~jek/pellava.html http://personal.inet.fi/yhdistys/muina/pellava.htm
http://www.vaellusnet.com/discus/messages/12/1264.html?1058585619



Pellavan puiminen eli rohkiminen

Kuivaamisen jälkeen pellavan siemenkodat eli sylkyt irrotettiin muusta kasvista perinteisesti rohkan avulla. Rohka on penkkiin kiinnitetty riipimislaite, jossa on kampamaisia rauta- tai puupuikkoja. Penkin molemmissa päissä istuivat henkilöt, jotka löivät vuoronperään pellavanippuja rohkaa vasten. Rohkiminen aloitettiin aivan kasvin latvapäästä ja vähitellen siemenkotien irrotessa edettiin kohti tyvipäätä. Rohkimista jatkettiin kunnes kaikki siemenkodat oli saatu irrotettua. Sylkyistä siemenet erotettiin perinteisesti viljojen tapaan viskaamalla tai seulomalla ne kangaspuiden pirtaa apuna käyttäen.



Lähteet:
Pellava Kasvatus ja muokkaus (Satu Hukkinen)
http://openetti.aokk.hamk.fi/mkuivalahti/SeOppi/jutut/pellava/pellava.htm#Pellavan%20perinteinen (markku.kuivalahti@hamk.fi)

Patrik Brinkas
Kuivauksen jälkeen on vuorossa pellavan rohkiminen eli sylkyt irroitetaan pellavan varsista. Rohkiminen tapahtuu puisella kampamaisella välineellä, jota kutsutaan rohkaksi, joka voi olla kiinnitettynä penkkiin tai tuettuna maahan kuten kuvasta näkee. Penkin molemmissa päissä istui henkilö(useimmiten nainen), jotka sitten löivät vuoron perään pellavanippunsa rohkaan. Rohkaa on käytetty jo muinaisessa Egyptissä. Sylkyt voi myös irrottaa käsin riipimällä, mikä on kaikkein alkeellisin tapa, tai nuijimalla. On todennäköistä, että rohkaa on käytetty jo rautakaudella, mutta varmaankin pääsääntöisesti on käytetty nuijimista ja sormin riipimistä, varsinkin pienien pellavasatojen sylkkyjen irrottamiseen. Rohkimisen jälkeen on vuorossa pellavan liotus.
Lähteet: http://cc.oulu.fi/~jek/pellava.html

Pellavan kehruu

Kun pellavan häkilöinti oli suoritettu ja jäljellä oli vain hienoin pellavan osa ja langan säikeet olivat yhdensuunaiset, oli aika kehrätä kuidut langaksi. Kotioloissa pellavaa voitiin kehrätä joko rukilla tai värttinällä. Kehruutyöt ja kankaan tekeminen yleensä, olivat puhdetöitä, joita tehtiin sydän- ja kevättalvella, jolloin siihen oli parhaiten aikaa.
Kehrääjän taitavuudesta riippui, kuinka tasaista ja ohutta lankaa saatiin. Kehrääjän oli hyvä pitää sormet kosteina, jotta langasta saatiin mahdollisimman tasaista ja kaunista. Aloittelijalle kehruu ei ole koskaan helppoa, mutta työtä tehtäessä kehrääjä kehittyy ja voi myöhemmin siirtyä kehräämään ompelulankoja, suutarinlankoja ja verkkolankaa, joiden kehrääminen vaatii suurta taitoa. Alkuperäisesti rukit olivat poljettavia, mutta myöhemmin niitä sai myös sähköllä käyviä.
Teollisen vallankumouksen myötä pellavan kehruuta alettiin harjoittaa myös teollisesti. Näin pystyttiin vastaamaan paremmin langan kysyntään, koska teollisesti tuotettuna lankamäärät voitiin moninkertaistamaan verrattuna siihen, mitä tuotettiin käsityönä kotioloissa lankamäärät. Teollisuus tarjosi myös työpaikkoja. Teollisesti erilaisilla pellavakuiduilla oli omat kehruumenetelmänsä.




Lähteet:
Kanta-Oksa, Raimo: Uusi pellavakirja (Sonkajärvi 1990)
http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/extrat/turku/perinteinenmaanviljelys.htm
____________________________________________________________________

PELLAVA

Pellavasta kudottiin eri työvaiheiden jälkeen kangasta, josta naiset ompelivat vaatteita niin arkeen kuin juhlaankin. Kasvikuitujen käsittely kehrättävään kuntoon oli paljon työläämpää kuin lampaanvillan. Ensin kasvatettiin materiaali, eli pellava. Sadonkorjuun aikaan pellava nyhdettiin käsin maasta irti ja kuivattiin pellolla noin viikon päivät, jonka jälkeen rohkalla (penkin keskelle kiinnitettävä riipimislaite, jota saattoi käyttää kaksi henkilöä yhtä aikaa) irrotettiin siemenkodat eli sylkyt pois.



 
Rohkimisen jälkeen pellavia piti liottaa vedessä, jotta kasvien pehmeät ja vihreät osat lahoaisivat pois ja jäljelle jäisi sitkeimmät kuidut. Useimmiten tämä tapahtui niin, että pellavat upotettiin järveen muutamaksi viikoksi. Joskus saatettiin sato jättää pellolle kasteen ja syyssateiden kasteltavaksi tai poikkeus tapauksissa keväthangellakin saatettiin pellavien pehmeitä osia lahottaa. Liotetut kuidut kuivattiin ensin ulkona aidoilla tms. ja sen jälkeen perusteellisemmin kuivassa saunassa tai riihessä.
Liotuksen kanssa oli oltava tarkkana. Jos kuidut olivat vedessä liian kauan heikkeni kuidun laatu ja kestävyys. Jos taas pellavat eivät olleet tarpeeksi kauaa olleet likoamassa, oli tikkuisen puun saaminen irti kuiduista hankalaa. Pellavan sopivaa likoamisastetta saatettiin tarkkailla useita kertoja päivässä. Jos puuosa erkani taitettaessa tai korsia veteen lyötäessä, oli liko kypsä.





Myöhemmin syksyllä kun sopivaa aikaa oli, kuivatut pellavat loukutettiin. Loukuttaminen tarkoitti kasvin puuosien rikkomista puisella loukulla hakkaamalla. Puuosan irrottaminen onnistui helpoimmin, kun ”luut” rikottiin säleiksi. Säleet taas irrotettiin kuiduista lihtaamalla lihdalla eli lipsulla. Koska pellavan käsittely oli helpompaa lämpimässä, kokoontuivat ihmiset monesti ”pellavasaunaan” seurustelemaan työn teon ohessa.





Viimeiseksi kuidut piti vielä erotella toisistaan. Kuidut häkilöitiin tai harjattiin tarkoitukseen valmistetulla pellavaharhalla. Mitä tiheämpi häkilä oli, sitä hienompaa pellavaa saatiin. Hienoin pallava oli nimeltään aivinaa. Seuraavakis tulivat rohtimet ja karkeinta kuitua kutsuttiin tappuroiksi. Kaiken hakkaamisen ja harjaamisen ym. muokkauksen päätteksi pallava käärittiin kuontalolle odottamaan langaksi kehräämistä.
Hienoimmasta aivinalangastan kudottiin palttinaa muun muassa naisten pyhäpaitoihin sekä ylisiin eli naisten arkipaitojen yläosiin. Karkeammista rohtimista kudotusta kankaasta tehtiin työvaatteita.



Kehräämiselle oli aikaa pimeimpien syys- ja talvikuukausien aikana. Se oli puhdetyö, johon tarvittiin joko värttinä tai rukki. Värttinää toisn käytettiin harvemmin (vaati suurta taitoa ja oli hitaampi kehruu väline), mutta silloin tällöin oikein tasaista lankaa haluttaessa sitä saatettiin käyttää. Yleisin rukkityyppi Suomessa oli nk. vinorukki, mutta eri puolilla maata käytettiin hiukan erilaisia rukkeja.

Kudonnasta:
 
Kankaan "selkärankana" toimiva loimi luotiin, eli loimilangat saatettiin rinnan määrämittaiseksi kadaksi. Tämä saatiin seinään kiinnitettyjen vaarnojen tai pyrivien loimipuiden avulla, joista se ohjattiin kangaspuiden tukille. Jokainen lanka laitettiin samalle tiukkuudelle piikkikaiteen läpi, antamatta niiden sotkeutua toisiinsa. Niisinpanossa niidet pujoteltiin kahteen, neljään tai kahdeksaan varpaan sen mukaan, miten monimutkaista kangasta kudottiin. Niisittäjä pujotteli loimet silmukoihin niin, että seuraava lanka tuli aina viereisen varpaparin liikuttelemaan niiteen. Pirtaan panossa jokainen lanka nykäistiin hoikalla puukoukulla läpi kaiteen rakojen. Itse kutominen voitiin aloittaa vasten aloitusvarpaa, jolloin kangas oli kudesuulla. Niisivarpoja liikuteltiin polkimilla ja loimilangat aukesivat toivotulla tavalla. Esim. yksinkertaisimmillaan joka toinen ylös ja joka toinen alas. Avautuneisiin väleihin saa helposti pujotettua kudelangan. Jotta hulpiosta eli reunasta saatiin tasainen, tuli kangas pingottaan aina samalle leveydelle pingottimen (tarkoitukseeen suunniteltu rima) avulla.

 
Lähteet:
 

 
Kaikki kuvat Mustialan opetusvälinekokoelmat
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2017