Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 
Opinnäyte - Hanna Olkkonen MPT
Kengättömyys
Kuolaimettomuus
Pihatto

Hevonen pihatossa



MIKÄ PIHATTO ON?


Pihatto tarkoittaa hallia ja sitä ympäröivää aitausta, jossa hevoset saavat itse päättää ovatko sisällä vai ulkona. Pihatto korvaa perinteisen tallin ja päivätarhauksen.

Pihatto rakennukset rakennetaan yleensä kylmäksi, mutta silti pihatoksi ei kelpaa mikä tahansa rakennus, vaan sen on oltava eläinsuojelumääräyksien mukainen:

Pihaton seinien tulee olla vedottomat, sekä hevosten kulkuaukon on oltava vähintään 1,5 m leveä, joka on varustettu tuulikaapilla. Uuden eläinsuojan tulee olla sisäkorkeudeltaan vähintään 2,7 metriä ja vanhan eläinsuojan on oltava noin 2,5 m. Ikkuna-alan tulee olla 3 % suojan huonealasta. Pohjapinta-alaa on oltava noin 8 neliömetriä yhtä täysikokoista hevosta kohden.

 

PIHATON VAATIMUKSET

- Jos pihatossa on hevosia enemmän kuin yksi, oviaukkoja on oltava vähintään kaksi.

- Hyvä ilmanvaihto (seinän ja räystään välissä saisi olla aukko, jotta ilma kulkee)

- Kova ja kuiva lattia (ei säilö ammoniakkia. Ulos olkia pissapaikaksi)

- Tarhan pohjan oltava samankaltainen, kuin millä hevosta ratsastetaan, jotta kaviot kovettuvat riittävästi ja tottuvat pohjaan.

 

PIHATON TERVEYSVAIKUTUKSET

Tallihevosella ja villihevosella on paljon eroja elinolosuhteissa. Villihevosella mm. ympäristön lämpötila vaihtelee tasaisesti ja liikunta on jatkuvaa. Tämän lisäksi villihevonen elää laumassa, syö jatkuvasti vaihtelevaa ruokaa, kastelee kavionsa päivittäin, käydessään juomassa, lepopaikat ovat avoimessa ympäristössä, ruumiinasento on suurimmaksi osaksi pää alhaalla ja paino vaihtelee asteittain aktiivisesti (, laihtuu).

Villihevosilla ja optimaalisessa pihatossa asuvalla kengättömällä hevosella ainoat erot näkyvät ravitsemuksen ja ruumiinpainon kohdalla. Tallihevosella taas on usein paljonkin eroavaisuuksia villihevoseen verrattuna.



YMPÄRISTÖN LÄMPÖTILA

Luonnossa hevonen joutuu sopeutumaan lämpötilan vaihteluille. Olosuhteista huolimatta hevonen pystyy pitämään ruumiinlämpönsä tasaisesti 38 asteessa. Tästä vastaa tehokas ja monimutkainen lämmönsäätelyjärjestelmä hevosen ihossa.

Hevosen ihossa lämmönsäätelyjärjestelmä koostuu neljästä eri osasta:

1) Itse iho, joka on aika paksu, toimii eristeenä.

2) Karva, joka vaihtuu kahdesti vuodessa, sopeutuu eri vuodenaikojen lämpötiloihin. Hevonen pystyy pienillä karvankohottajalihaksilla nostamaan, laskemaan tai kääntämään eri suuntaan jokaista karvaa kehossaan. Näiden lihasten täytyy saada harjoitusta säännöllisesti, toimiakseen kunnolla.

3) Ihossa olevat valtimot voivat laajeta tai supistua rasituksen tasosta riippuen. Kovassa rasituksessa verisuonet laajenevat ja jäähdyttävät hevosen kehoa. Kylmässä verisuonet supistuvat ja estävät lämmön karkaamisen. Tällä tavalla hevosen sisäinen lämpötila pysyy tasaisena.

4) Hikirauhaset aktivoituvat kuumassa ja hiki viilentää hevosta. Hevonen lakkaa hikoilemasta heti, kun sen sisäinen lämpötila on oikea. Hevosen ollessa hikinen, sen tulisi kuivua mahdollisimman nopeasti, ettei sen sisäinen lämpötila laske liikaa.

Myös tärinä tai liikkuminen voidaan laskea yhdeksi säätelymekanismiksi. Villihevoset vilustuvat hyvin harvoin, mutta jos hevoselle tulee kylmä, se voi liikkua tai värisyttää lihaksiaan (vastaa liikkumista).

Hevoselle liikalämmön poisto on suurempi ongelma kuin kylmyys, koska hevonen palelee noin 20 kertaa pienemmällä mahdollisuudella kuin ihminen.

Vertailun vuoksi; Tallissa hevosen elimistö ei saa tarpeeksi ärsykkeitä lämmönsäätelyjärjestelmäänsä. Esimerkiksi karvankohottajalihakset tarvitsevat ärsykkeitä, samoin ihon verisuonet, sekä hikirauhaset. Nämä kaikki eivät pysty enää toimimaan yhtä tehokkaasti, täten hevonen ei pysty sopeutumaan lämpötilanvaihteluihin.


LIIKUNTA

Villit hevoset kulkevat 10 - 15 kilometriä päivässä etsiessään ruokaa ja vettä. Hevosen elimistö on kehittynyt tällaiseen aktiiviseen elämään.

Hevosen sydän on suhteellisen pieni hevosen kehoon verrattuna. Kun hevonen on jatkuvassa liikkeessä, lihakset, nivelet ja kaviot auttavat sydäntä kierrättämään verta.

Tallihevonen liikkuu vain muutaman kilometrin päivässä ja se on aivan liian vähän, liian lyhyessä ajassa, eikä hitaasti ja jatkuvasti päivän aikana, kuten villihevosella. Tallihevosella lihakset, nivelet ja kaviot eivät pysty auttamaan sydäntä, koska liikunta ei ole jatkuvaa. Tällöin sydän joutuu koville.

 

ELÄMÄNTYYLI

Laumassa hevosen mieli pysyy tasapainossa. Ainoastaan kun hevosen mieli on hyvä, sen terveyskin voi olla optimaalinen.

Karsinassa tai yksin tarhaava hevonen ei saa suojaa laumaltaan ja hevosen erottaminen laumasta on sille hyvin stressaava tilanne. Stressi aiheuttaa hevoselle kaikenlaisia vaivoja, kuten muun muassa vatsahaavaa, ripulia ja huonoja tallitapoja.

 

RAVITSEMUS

Vapaassa laidunnuksessa ravintoaineiden kirjo on suuri ja ruuan saanti on jatkuvaa. Hevoset tietävät mitä kasveja ne tarvitsevat pysyäkseen terveenä ja niillä on vaisto kasvien lääkinnällisistä ominaisuuksista. Luonnossa hevoset osaavat ennaltaehkäistä sairastumisen. Luonnossa hevonen laiduntaa 18 - 20 tuntia vuorokaudessa ja koska hevosella on pieni vatsa, tämä on sille optimaalinen tilanne. Ruuansulatus tarvitsee kuitua hampaista suolistoon asti pysyäkseen terveenä.

Tallihevosella ruoka-aineiden kirjo on rajoitettu. Ruuansaanti on usein rajoitettu muutamaan runsaaseen ateriaan päivässä, eivätkä ne itse pysty valikoimaan mitä syövät. Koska tallihevosten maha tyhjenee ruokintojen välillä, vatsahapot voivat vaurioittaa vatsan ja suolien sisäpintaa (esim. mahahaava).  Jos hevonen ei syö mitään useampaan tuntiin, sen suolien bakteerikanta häiriintyy, mistä voi seurata ähky.

Suuret väkirehu annokset ovat luonnottomia. Hevonen ei pureskele viljoja niin hyvin, kuin korsirehua, jolloin sylkeä ei erity riittävästi ja väkirehut voivat jäädä limaiseksi klimpiksi vatsalaukkuun pitkäksi aikaa.

Uusimpien tutkimusten mukaan ainut vilja, minkä hevonen pystyy hyvin sulattamaan, on kaura.

 

RUUMIIN ASENTO

Hevonen viettää 18 - 20 tuntia vuorokaudessa jaloillaan laiduntaen ja loppuja 4 - 6 tuntia se ei nuku yhtenä pätkänä. Poikkeuksena varsat, jotka nukkuvat enemmän. Hevosen keho on sopeutunut tähän pää alhaalla olevaan asentoon ja hevonen pystyy seisomaan käyttämättä siihen yhtään energiaa.

Hevosen pään asento vaikuttaa koko muuhun kehoon. Mm. selkä on luonnollisessa asennossa, kun hevonen pitää päätään alhaalla. Silloin sen selkä on ylhäällä ja selän nivelside "vetää" selän ylös. Kun hevonen nostaa pään, sen selkä laskee.

Hevosen kavio on varpaalta paksumpi kuin sivuilta ja kannalta. Tämä on tarpeellista, koska luonnossa hevonen viettää suurimman osan elämästään laidunnus-asennossa, jolloin etujalkojen kavioille tulee enemmän painoa. Jollei varvas olisi paksumpaa ainesta, se kuluisi liian nopeasti. Luonnossa hevonen on pää alhaalla myös liikkeessä, jolloin se on sille luontainen asento.

Entäpä tyypillinen tallihevonen? Jos se pitäisi päänsä alhaalla, se ei näkisi karsinasta mitään ja koska hevonen on laumaeläin, se hakee kontakteja lajitovereihinsa. Ja koska hevoset ovat pakoeläimiä, ne tarkkailevat jatkuvasti ympärilleen vaaran varalta.

Tulee selväksi, että pään alhaalla pitäminen on hyvin epämiellyttävää hevoselle, koska se ei näe karsinasta mitään. Se siis seisoo pää ylhäällä, että sillä olisi edes näköyhteys ympäristöönsä. Tämän tuloksena selän nivelside ei pidä selkää ylhäällä ja selkälihakset ylirasittuvat tästä epäluonnollisesta asennosta. Myöskin kun hevonen pitää päätään ylhäällä, kaviot eivät enää kanna suurinta painoa varpaalla, vaan kannoilla. Jänteet ja nivelsiteet ylirasittuvat.

Tallissa hevoset myös ruokitaan yleensä korkealta (ruokakupit ja heinäverkko/häkki). Vääränlainen asento aiheuttaa mutkan hengitysteihin. Sisään hengitetty ilma "törmää" kurkkuun, sen sijaan että se kulkisi sujuvasti keuhkoihin. Ilman lisäksi terävät pölyhiukkaset, jotka tulevat heinästä, viljasta, alusista tai ratsastuskentältä rasittavat kurkun limakalvoa ja vaurioittavat sitä.

Pääntautia ei ole ikinä löydetty hevosista, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet luonnollisessa ympäristössä, koska niillä ei ole vaurioita hengitys-elimistössä. Tallihevoset saavat tartunnan toisilta infektoituneilta hevosilta, koska ovat alttiita sille. Erityisesti kun hevonen työskentelee raskaasti ja hengittää syvään (ratsastus pölyävällä kentällä tai hevonen, joka korskuu tallissa) vaurioittaa hengityselimiä pahiten.



RUUMIINPAINO

Vuodenaikojen, kasvuston, ja ruuan määrien vaihtelun takia hevosen paino vaihtelee vuoden aikana. Syksyllä villihevoset ovat noin 20 % painavampia kuin keskimäärin ja talven loputtua noin 20 % kevyempiä kuin keskimäärin. Ne voivat näyttää jopa puoliksi nälkiintyneiltä. Kuitenkin ne ovat täysin terveitä. Tämmöinen painonvaihtelu on aktiivisen metabolisen prosessin tulos. Hevosen kaviot eivät kärsi tästä myöskään, koska tämä painon vaihtelu tapahtuu niin vaiheittain.

Tallihevosia ruokitaan ympäri vuoden samalla kaavalla. Niiden metabolismi ei tämän takia aktivoidu käyttämään vararavintoa. Hevonen ei koskaan ole tarpeeksi laiha.

Ratsastajan paino tulee yhtäkkiä ja jotta hevonen pystyisi vaurioitta kestämään tämän, sen kavioiden tulisi olla terveet. Täten ratsastajan on istuttava eleettä ja tasapainossa hevosen selässä, vaurioiden vähentämiseksi.

 

KAVIOIDEN KASTELU

Villihevoset kastelevat kavionsa päivittäin, mennessään juomaan. Täten kaviot pysyvät joustavina.

Tallihevoset eivät juurikaan kulje vedessä. Hevosen kaviot ovat riippuvaisia päivittäisestä kastelusta. Tallissa hevosen kaviot kuivuvat, iskunvaimennuskyky vähenee ja kaviot kutistuvat. Vanhoina hyvinä aikoina oli tapana että hevoset vietiin päivittäin veteen juomaan, viilentämään jalkansa ja pestiin hiet pois. Vesi ei ole haitallista kavioille, mutta sen puute on.

 

LEPOPAIKAT

Koska hevoset ovat pakoeläimiä, ne eivät piileskele ja lepäävät lyhyitä aikoja kerrallaan, päivin ja öin. Ne joko seisovat antaen päänsä riippua, tai menevät hetkeksi makuulle. Lepoaika on myös aika ulostamiseen ja virtsaamiseen. Toistensa jätöksistä hevoset "lukevat" muiden laumanjäsenten terveydentilan ja kunnon. Hevoset valitsevat lepopaikkansa useiden asioiden pohjalta. Turvallisuus ja selviytyminen ovat tärkeimmät, eli hevosten on päästävä mahdollisimman nopeasti pakoon.

Vähintään yksi hevosista vahtii laumaa pedoilta. Välittömän ja tehokkaan pakenemisen pitäisi aina olla mahdollista. Pitävä maa, tuulensuoja (pedot eivät haista, sekä pääsee pakoon hyönteisiltä) ja hyvä näkyvyys ympäristöön, ovat tärkeitä seikkoja.

Tallihevosen lepopaikka on suljetussa tilassa. Se matkii ihmisen kaipuuta levätä mukavassa, lämpimässä ja turvallisessa paikassa, joka on hevoselle luonnoton. Hevonen pakoeläimenä on ahtaanpaikan kammoinen, jonka lisäksi se pitkästyy tallissa ja sen on keksittävä itse jotakin tekemistä. Tässä syy huonoihin tallitapoihin. (Muista; hevonen ei nuku 8h yössä).

Hevonen suostuu menemään talliin, koska siellä on ruokaa. Stressi kuitenkin säilyy jollain tasolla, vaikuttaen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Hevonen karsinassaan on kuin pitäisi koiran kuljetuskopassa. Talliympäristö kuitenkin tarjoaa hevoselle psykologisen stressin lisäksi myös fyysisen kehon ylirasittumisen epäluonnollisen asennon kautta (kaviot ja hengityselimet).

Talli-ilmassa leijuu vielä yksi uhka. Ammoniakki, joka on pääsyy hevosten hengityselinten sairauksiin. Se tuhoaa hengityselinten limakalvoa. Jonka jälkeen limakalvo ei pysty enää poistamaan vierashiukkasia, jotka tulevat hengitysilman mukana. Siten yhä enemmän hiukkasia menee keuhkoihin asti aiheuttaen hengityselinten tulehduksia.

Varsat ovat erityisen herkkiä, koska ne makaavat enemmän ja ammoniakki on vahvempaa maan lähellä. Tallissa on myös korkea hiilidioksidipitoisuus, joka kehittyy hiilimonoksidiksi. Hevonen haluaa lepopaikkaansa kovan maaperän, joten kuivikkeet karsinassa aiheuttavat stressiä, sekä psyykkisesti, että fyysisesti. Jänteet ja lihakset sekä nivelsiteet rasittuvat epänormaalisti. Ne myös kuivattavat kavioita. Kun karsinahevonen ei pysty liikkumaan, sen verenkierto vähenee, joka on erityisesti kavioille haitallista. Myös ammoniakki pehmentää kavioita.

 

KAVIOIDEN KONTAKTI MAAHAN

Tallihevosen kaviot ovat heikommat johtuen epäluonnollisista elinolosuhteista. Kenkien vaurioittavia vaikutuksia; estää kavioiden luonnollisen kulumisen, jolloin kaviot kasvavat pidemmiksi kuin luonnossa ja kavion asento muuttuu epänormaaliksi. Iskunvaimennuskyky heikkenee ja lujat iskut tuhoavat kudoksia ja kavioainesta. Kengät myös estävät kaviokapselin laajenemista, vähentävät kavion luonnollista iskunvaimennuskykyä 70 – 80 %, estävät anturan liikettä, aiheuttavat anturan ruhjoutumista kavioluuhun, sekä kenkien naulat reijittävät kaviokapselin vähentäen eristävyyttä ja päästävät kylmän syvemmälle kavioon.

Täten kaviomekanismi ei toimi kunnolla ja se ylirasittaa sydäntä. Koska kaviomekanismi ei toimi kunnolla, itse kavion verenkierto vähenee. Ja se aiheuttaa, että kaviot ovat kylmät. Luonnossa kaviot ovat yleisesti lämpimät ja se vaikuttaa myös tähän kavioaineen määrään ja laatuun.

Kenkä aiheuttaa vaaratilanteita itse hevoselle, ihmisille ja muille hevosille. Kenkä aiheuttaa enemmän vaurioita poluille ja muulle ympäristölle. Kengän paino vaurioittaa jänteitä, niveliä ja nivelsiteitä. Kengän jäykkyys aiheuttaa hevosen jalan liikkeeseen muutoksia, sekä aiheuttaa kaikenlaisia epämuodostumia kavioon.



Hanna Olkkosen opinnäytetyö


Lähteet

Kirja: Shoeing: A Necessary Evil?
Kirjoittanut: Sabine Kells


 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019