Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 
Hevoset
Värit

HEVOSEN VÄRIT

Hevosen värit ovat yksi yksilön tunnistamisen perusasioista. Varsan ollessa vähintään neljän kuukauden ikäinen pyydetään hevosjalostusliitosta edustaja tunnistamaan varsaa, eli varsalle saadaan “henkilöllisyys”. Henkilöllisyyden varmistamiseksi varsasta otetaan verikoe, asennetaan mikrosiru ja kirjataan ylös varsan värit ja merkit.
 

Värit ja merkit kuuluvat edelleen oleellisena osana hevosen tunnistamiseen, esimerkiksi ulkomailla ennen kilpailuja tehtävissä tarkastuksissa ollaan hyvinkin tarkkoja siitä, että kaikki hevosen merkit on merkitty sen rekisteripapereihin.
 

Merkintöjen puuttuminen voi johtaa ravihevosella jopa starttikieltoon. Siksi on tärkeää tunnistaa värit oikein, peitinkarvan sävyn ja pienimmänkin valkoisen merkin huomioiden. Myös peitinkarvassa olevat pyörteet kirjataan ylös, erityisesti jos hevosella ei ole valkoisia merkkejä. 

Hevosen karva erotetaan  peitinkarvoihin  eli rungon, pään ja jalat peittävään karvaan,  suojakarvoihin  kuten harjaan ja häntään sekä  tuntokarvoihin silmäluomissa ja turvassa. Suoja- ja tuntokarvat eivät vaihdu, mutta peitinkarva vaihtuu vuodenaikojen mukana. Hevonen voi olla hyvin eri sävyinen talvikarvassaan verrattuna kesäkarvaan.


Keväällä syntynyt varsa vaihtaa nk. varsakarvan syksyn aikaan, siksi tunnistaminen on hyvä suorittaa vasta varsinaisen värin näkyessä selvästi varsakarvan alta. Väri ja sen sävy saattavat vielä muuttua iän myötä paljonkin. Vuotiaana selvästi punarautias varsa saattaa iän myötä tummua jopa tummanrautiaaksi. Kimot puolestaan vaalenevat iän myötä. Perusvärin voi tulkita parhaiten kaulalta harjan alta.
 

Peitinkarvan väritys jaetaan yksi- eli puhdasvärisiin, joita ovat musta, ruunikko ja rautias sekä erikoisvärisiin. Erikoisväreihin lasketaan hallakkovärit, voikkovärit, hopeavärit, samppanjavärit, kimot, päistäriköt ja valkoinen, sekä erilaiset valkokirjavuuden muodot.


 
                               Ruunikko
 
                                 Rautias

                                  Musta
 
                                   Kimo
 
                               Voikkovärit

                          Shampanjavärit
 
                          Lehmänkirjava
 
                            Tiikerinkirjava

                             Hallakkovärit

                             Päistärikkö
                                  Hiirakko                                Hopeavärit

Lähteet hippos.fi ja hevosmaailma.net
Kuvat ja toteutus Rilla Laine, Audiovisuaalinen viestintä FAI

 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019