Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 
Maataloushistoria
Hahkialankoetila
Vanhaa Mustialaa: Entisten mustialalaisten haastattelu
Talonpojasta- maaseutuyrittäjäksi
Puimakone. Janne Mäki
Riihi_Maria Sihvola
Aurojen historia J-P Ollari
Mustialan koneet 2014 - muutokset vuoteen 1930 verrattuna
Kanatalouden historia
Pellava_ Anna Suppola
Vetojuhtana härkä
Luomutuotannon historia.
Lammastalous
Nautojen ruokinta - appeesta seosrehuun
Heinänteko
Pellon perustyöt
Karjanjalostus-Sonni osuuskunnista Viking Geneticsiin
Maatalouspolitiikan historia isojaosta EU-politiikkaan
Hevoskulttuurin muutos
Lannasta lannoitteisiin
Naudan ruokinta ja hoito
Kasvinviljelyn kehittymisen suuret linjat
Heinänviljelystä nurmirehutuotantoon
Viljan korjuu,käsittely ja varastointi
Maidon käsittely
muokkausvälineet
Mustialan lypsykarja 1880-1930 -luvuilla
Metsästyksen historia
Maatila-_ja_sikalarakennukset
Hannulan kartanon navetta
Talouspuutarhan viljelysuunnitelma
Mustialan koneet
Kiertoviljely
Navettarakennusten historiaa
Päärakennus ja sauna
maataloushistoria_2010
Kaski
Laidun
AIV
Sika
Pellava
Maatila- ja sikalarakennukset 1900-luvun alussa

Maatilojen pihapiirit olivat 1900-luvun alussa yleisesti sellaisia kokonaisuuksia, jossa jokaiselle työlle oli varattu oma tila tai rakennus. Tästä seurasi se, että pihapiiri oli täynnä rakennuksia. Erilliset tilat löytyivät niin karjakeittiölle, lehmille ja heinille. Maatalouden muuttuessa ajan mukana myös rakennuksilta vaadittiin uusia ominaisuuksia. Vähitellen alettiin rakentaa ns. monitoimitiloja, joista löytyi saman katon alta mahdollisuudet hoitaa monta työtä samassa pisteessä.

Perinteisesti maatalouden harjoittamiseen tarvittavien rakennusten rakenteet ovat olleet niitä vähäpätöisimpiä. Esimerkiksi pärekattoja on säilynyt tähän päivään asti lähinnä ladoissa, arvokkaammista rakennuksista niitä on turha etsiä. Käytetyin rakennusmateriaali on Suomessa perinteisesti ollut puu sen riittävyydestä ja helposta saatavuudesta johtuen. Lähes kaikkien maatilojen omistuksessa on ollut aina metsää, jolloin omasta metsästä haettu puu on ollut luontainen vaihtoehto.

1900-luvulla siat elivät melko vaatimattomissa oloissa ja niitä kasvatettiinkin vain omiin tarpeisiin. Niillä saattoi olla vain koppero, rakennelma tai aitaus lättinsä vieressä. Jos maatilalta löytyi erillinen sikalarakennus, oli se sijoitettu navetan läheisyyteen. Jos talossa oli vain yksi tai kaksi sikaa, ne sijoitettiin yleisesti rivin jatkoksi samaan parteen lehmien kanssa. Sikalarakennukset, kuten muutkin sen ajan maatalousrakennukset, olivat rakennettu hyvin vaatimattomista materiaaleista, esimerkiksi oljista, savesta ja muista helposti saatavilla olevista rakennusmateriaaleista. Pohjana oli maalattia, jossa kuivikkeena käytettiin olkia, havujen oksia ja sammalia. Kuivikkeiden käyttö ehkäisi myös hajuhaittoja. Kattona oli yleensä olkikatto. Niitä oli ympäristössä riittävästi ja katto oli myös helppo uusia tarvittaessa.



Valtaosa maatilan pihapiirin eläinrakennuksista oli hirrestä rakennettuja, neliön muotoisia ja lähes ikkunattomia. Alimmaksi hirreksi valittiin läpimitaltaan tavallista suurempi hirsi, ja toinen hirsikerros saattoi sitten levätä nurkkakivien päällä. Puumateriaaleista paras oli yleensä mänty, joka oli suorempaa kuin kuusi ja vastustuskykyisempää hometta vastaan. Harvassa eläinsuojassa oli minkäänlaista eristemateriaalia tai vuorausta. Muutamilla yksittäisillä tilallisilla, joilla oli suurempia sikamääriä, oli myös lämmitettävä sikala, joita alettiin rakentaa enimmäkseen 1920-luvulla. Valtaosa kuitenkin luotti ikkunoista talvella sisään paistavan auringon lämpöön. Lämpöä tuotti myös pohjan lanta-kuivike-sekoitus.

Kivisokkeleita oli rakennusten maarajassa jonkun verran, mutta edelleen löytyy myös todisteita sellaisista rakenteista, jotka ovat vapaasti ladottu pelkkien kivitolppien varaan. Karjapihan muodostaneet eläinsuojat ja muut rakennukset olivat yleensä kaksikerroksisiksi rakennettu, jolloin yksittäisen rakennuksen harjakorkeus saattoi nousta jopa yhdeksään metriin. Rakennuksen kantavat rakenteet oli tehty pelkästä puusta, mutta ne kestivät hyvin. Kauttaaltaan kivestä tehtyjä eläinsuojia oli 1930-luvulle tultaessa vielä melko paljon. Vasta 1930-luvun jälkeen tiili ja sementti alkoivat yleistyä rakennusmateriaaleina.



Sikojen hoito ja ruokinta

Koska siat saivat kulkea sikalassa lähes vapaasti puuttuvien karsinoiden takia, olivat sikalat helppohoitoisia ja sioilla oli paljon liikkumatilaa. Sikojen ruokinta oli 1930-luvulla vaatimatonta: sioille ei ollut omia rehuja, vaan ne saivat usein talon ruuantähteet ravinnokseen. Hyvänä puolena mainittakoon, että siat olivat lähes kaikkiruokaisia eli varsin vaatimattomia ruuan suhteen. Lannanpoisto tapahtui kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, jolloin lanta levitettiin pelloille lannoitteeksi. Sikoja pidettiin taloissa aluksi vain muutamia.

Sikoja pidettiin 1930-luvulle asti lähinnä omaan käyttöön. Koska lihan säilyvyys oli huono, ei sitä juurikaan myyty eteenpäin. Suuren laman jälkeen 1930- luvun puolivälissä ihmisillä alkoi olla enemmän rahaa ja he pystyivät ostamaan enemmän lihaa. Näin ollen kun tarve kasvoi, alkoi syntyä uusia ja yhä suurempia sikaloita ja niiden mukana myös teurastamoita ( mm. Atria). Liha oli silti suurta ja harvinaista herkkua, koska kuljetus oli edelleenkin huonoa ja säilyvyyttä ei ollut saatu parannettua. Vanha suomalainen tapa oli pitää talossa paria talvisikaa, jotka seuraavana syksynä teurastettiin. Näin keväällä syntyneistä porsaista oli jo kasvamassa seuraavat talvisiat. Ne pientilalliset tai tilattomat, joilla ei ollut omaa talvisikaa, hankkivat keväällä ostoporsaan. Yleistä olim että siat laskettiin lätistä usein päiviksi vapaaksi etsimään ravintoa.



Sikalarakennus ja sen sisustus 1930-luvulla

Sikalarakennuksen piti olla aurinkoinen, lämmin kuiva ja raitisilmainen. Lämpimät makuulavat ja toimiva virtsaviemäri olivat välttämättömiä. Sikaloihin neuvottiin myös tekemään paljon ikkunoita, sillä valoa pidettiin erityisen tärkeänä sioille. Ikkunoiden määrästä ja koosta annettiin myös tarkat ohjeet esim. 1/11- 1/15 lattian pinta-alasta piti olla ikkunoita.

Sikalarakennuksen paikan piti olla tuulelta suojassa, kuiva ja aurinkoinen paikka. Sikala kannatti sijoittaa siten että se säästää rakennuskustannuksia, työtä ja aikaa. Sikalan siis sai silloin sijoittaa tallin tai navetan yhteyteen, jolloin pystyttiin käyttämään samaa lantalaa. Suurempi sikala kuitenkin suositeltiin tekemään eri rakennukseen. Sioille täytyi varata aina ulkoilutarha.



Rakenteet ja materiaalit


Sikala rakennettiin silloin tiilestä, kivestä tai sementistä. Joihinkin osiin käytettiin myös puuta, mutta se ei ollut niin kestävä materiaali, sillä sikalan kostea ilma lahotti puuta. Tiilestä ja sementistä rakennettaessa seinät suositeltiin tekemään kaksinkertaisiksi jättäen ilmaraon väliin, jotta sikalasta ei tulisi kostea ja kylmä. Sikalan pystyi rakentamaan myös siten että 1,5 metrin korkeudelle asti tehtiin perustukset betonista ja yläosa puusta, jolloin yläosa pystyttiin uusimaan jos vanha lahosi. Välikattoon oli muistettava tehdä kunnolliset ilmanvaihtotorvet. Tärkeää oli varata riittävästi myöskin raittiin ilman tuloaukkoja, eikä vain tunkkaisen ilman poistamiseen tarkoitettuja kattotorvia. Uunia ja sen yhteyteen laitettuja lattian rajaan aukeavia, katolle vieviä ilmatorvia pidettiin parhaina sikala-ilman puhdistajina. Sikalan lämpötilaksi suositeltiin 14-16 astetta. Kylmässä sikalassa kului enemmän rehua lämpimään verrattuna.



Sikalan sisustamisessa käytettiin puuta, rautaa ja sementtiä.  Puu ei ollut kovin kestävä ratkaisu, sillä sikalan kostea ilma lahotti puun helposti ja siat kuluttivat sitä myös omalta osaltaan. Lattia pinta-alaa piti olla 2 m2 ja tilavuus 5 m3. Korkeus suositus oli 2,4 metriä. Väliseinien korkeus oli noin 120cm. Kaikkien sikojen makuupaikat täytyi olla ehdottomasti jotenkin lämpimästi pehmustettu, sillä sikojen makuuttaminen pelkällä sementillä oli määritelty eläinrääkkäykseksi. Karsinoihin tehtiin syöntipaikka, jonka lattia oli kalteva ja makuupaikka, jonka lattia oli tasainen. Niiden välissä oli virtsakouru. Sisustettaessa betonilla makuulavaan oli tehtäväirroitettava lautapermanto, jonka alusta täytettiin esimerkiksi turpeella. Emakon makuupaikalle piti laittaa nojat seinien viereen, jotta porsaat eivät jäisi emakon alle. Ruokakaukalot tehtiin yleensä betonista.



Lähteet:
www.ymparistokeskus.fi/download.asp?contentid=59283&lan=fi
http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/maanviljelys/maanviljelys.htm
http://www.porstuakirjastot.fi/files/409/seinajoen_rakennuskulttuuria_yhteenvetoa.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sika#Sikala
Näätänen, A.B.L.: Kotieläinoppi kansakoulun jatko-opetusta varten, Otava 1927
Kotieläinoppi, Kansakoulun jatko-opetusta varten, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1927
Maa ja metsä, Kotieläintuotanto 2, WSOY, 1928

Tekijät:
Riikka Karpeekki
Katariina Välimäki
Sini Sällinen
Lauri Mattila
Karoliina Vento
Riikka Pelto-Arvo
Kalle Hurri
Sonja Purho


 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2018