Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 
Maataloushistoria
Hahkialankoetila
Vanhaa Mustialaa: Entisten mustialalaisten haastattelu
Talonpojasta- maaseutuyrittäjäksi
Puimakone. Janne Mäki
Riihi_Maria Sihvola
Aurojen historia J-P Ollari
Mustialan koneet 2014 - muutokset vuoteen 1930 verrattuna
Kanatalouden historia
Pellava_ Anna Suppola
Vetojuhtana härkä
Luomutuotannon historia.
Lammastalous
Nautojen ruokinta - appeesta seosrehuun
Heinänteko
Pellon perustyöt
Karjanjalostus-Sonni osuuskunnista Viking Geneticsiin
Maatalouspolitiikan historia isojaosta EU-politiikkaan
Hevoskulttuurin muutos
Lannasta lannoitteisiin
Naudan ruokinta ja hoito
Kasvinviljelyn kehittymisen suuret linjat
Heinänviljelystä nurmirehutuotantoon
Viljan korjuu,käsittely ja varastointi
Maidon käsittely
muokkausvälineet
Mustialan lypsykarja 1880-1930 -luvuilla
Metsästyksen historia
Maatila-_ja_sikalarakennukset
Hannulan kartanon navetta
Talouspuutarhan viljelysuunnitelma
Mustialan koneet
Kiertoviljely
Navettarakennusten historiaa
Päärakennus ja sauna
maataloushistoria_2010
Kaski
Laidun
AIV
Sika
Pellava
Pellon kiertoviljelysuunnitelma 1930-luvulla

Kiertoviljely on vuosisatoja vanha viljelymenetelmä. Kiertoviljely on muuttunut aikojen saatossa mututuntumalla toteutetusta kasvatuksesta systemaattiseksi viljelyksi, jossa huomioidaan sekä tehokkuus että luonnon asettamat rajoitukset.
Kiertoviljelyn ensimmäinen muoto oli yksivuoroviljely, jossa viljellyn ja kesannolla pidettävän peltoalan keskinäinen vaihtelevuus oli vakiintumatonta. Viljelykierrolla tarkoitetaan maanviljelyä, jossa tietyllä lohkolla viljeltävä kasvi vaihtuu tietyin väliajoin. Siirto kaksivuoroviljelyyn olikin tehokkuuden kannalta merkittävä, sillä uudessa muodossa puolet peltoalasta oli kesantoa, josta erotettiin pieni toukomaa, ja puolet ruista tai ohraa.

Kaksivuoroviljely oli 1930-luvun Suomessa yksinkertaisin viljelymuoto. Kaksivuoroviljely on tunnettu Suomessa aina 1600-luvulta lähtien. Menetelmässä puolet peltoalasta on viljeltyä maata ja puolet kesantoa.

Kolmivuoroviljely otettiin käyttöön Suomessa ensimmäisenä Karjalasssa 1600-luvulla, mutta koko Suomeen se levittyi vasta 1800-luvulla. Kolmivuoroviljelyssä kolmannes alasta oli viljelty syyskasveilla, kolmannes kevätviljalla ja kolmannes kesannolla.

Kolmivuoroviljelyssä toukomaan osuus vakiintui ja pinta-ala jaettiinkin kolmeen osaan kevät- ja syysviljan sekä kesannon kesken. Keskisemmästä Euroopasta Suomeen rantautunut koppeliviljely lisäsi kolmivuorokiertoon heinäpellot. Alaa pidettiin heinällä kolmesta neljään vuotta kerralla. Koppeliviljelyn myötä rehukasvien tuotanto saatiin mukaan kiertoon ja vaiheittain varsinaisen kesannon viljelyala väheni. Viimeisimpänä kiertoviljelyn kehitysmuotona pidetään kolmivuoroon pohjautuvaa nelivuoroviljelyä, jossa maa on kesannolla vain joka neljäs vuosi.

A1 on viljelty juurikasvilla, joka on syyskasvi. Lohko A2 on viljelty ohralla, joka kevätvilja. Lohko A3:lla viljellään vihantorehua

Koppeliviljely on ollut erityisesti kartanoiden käytössä 1830-luvulta lähtien. Menetelmä oli alun perin kehitelty Saksassa, mutta sitä sovellettiin Suomen oloihin sopivammaksi. Menetelmä on modernin viljelyn alku. Koppeliviljelyssä viljelyjärjestys on seuraava, kesanto-syysvilja-3-4 vuoden heinäpelto-kevätvilja. Viljelty lohko voitiin myös jakaa vielä kertaalleen puoliksi, jolloin mahdollistuivat sekä rukiin että ohran viljely.

 B-lohkot ovat tyypillisiä koppeliviljelys lohkoja . Kyseisen kartanon viljeltävät kasvit ovat kesanto-ruis-heinä-heinä-heinä-kaura.

Teksti
Inkeri Taurula
Antti Aaltonen


Lähteet:
http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/viljelyjarjestelmat.htm
http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/extrat/turku/perinteinenmaanviljelys.htm
http://www.virtuaali.info/efarmer/maitotilan_johtaminen/raportti_intro_viljelysuunnitelma.php
www.wikipedia.com
http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/viljelyjarjestelmat.htm



Kiertoviljely on vuosisatoja vanha viljelymenetelmä. Kiertoviljely on muuttunut aikojen saatossa mututuntumalla toteutetusta kasvatuksesta systemaattiseksi viljelyksi, jossa huomioidaan sekä tehokkuus että luonnon asettamat rajoitukset.

 

Kiertoviljelyn ensimmäinen muoto oli yksivuoroviljely, jossa viljellyn ja kesannolla pidettävän peltoalan keskinäinen vaihtelevuus oli vakiintumatonta. Siirto kaksivuoroviljelyyn olikin tehokkuuden kannalta merkittävä, sillä uudessa muodossa puolet peltoalasta oli kesantoa, josta erotettiin pieni toukomaa, ja puolet ruista tai ohraa. Viljelty lohko voitiin myös jakaa vielä kertaalleen puoliksi, jolloin mahdollistuivat sekä rukiin että ohran viljely. Kolmivuoroviljelyssä toukomaan osuus vakiintui ja pinta-ala jaettiinkin kolmeen osaan kevät- ja syysviljan sekä kesannon kesken. Keskisemmästä Euroopasta Suomeen rantautunut koppeliviljely lisäsi kolmivuorokiertoon heinäpellot. Alaa pidettiin heinällä kolmesta neljään vuotta kerralla. Koppeliviljelyn myötä rehukasvien tuotanto saatiin mukaan kiertoon ja vaiheittain varsinaisen kesannon viljelyala väheni. Viimeisimpänä kiertoviljelyn kehitysmuotona pidetään kolmivuoroon pohjautuvaa nelivuoroviljelyä, jossa maa on kesannolla vain joka neljäs vuosi.

Myllymäen tilan kiertoviljely on jaettu kolmeen osaan. Jakoon on vaikuttanut asutuksen läheisyys ja peltotyyppien sopimattomuus tietyn tyyppiseen viljelyyn, esimerkiksi metsistä raivatut pellot ovat omiaan rehukauralla, eikä ravinnerikasta juuresmaata kannata sellaiseen tuhlata. Kolmesta kierrosta kuitenkin vain yhdessä (B) on viljelysuunnitelmaan merkattua varsinaista kesantoa. Määrä tuntuu kokonaisuuteen nähden pieneltä, mutta ylituotannon hillitsemiseksi asetetut kesantopakot ja niistä maksettavat korvaukset tulivat voimaan vasta 1960-luvulla. Siihen saakka maa oli kesannolla ainoastaan ravinnetaloudellisista syistä.

 

 

 

 

Myllymäen pelloista suurin osa on jätetty rehuheinän kasvatukseen, josta voidaan päätellä tilalla pidettävän omaa karjaa. Kesantoaluetta käytettiin karjan laiduntamiseen, jolloin peltoalan lannoittaminen tapahtui luonnollisin keinoin. Kesannon sijoittuminen kuvan vuosikierrossa aivan asutuksen lähelle (B1), helpotti karjan siirtoa laitumelle.

 

Rintapellot sijoitettiin lähelle asumuksia. Rintapelloilta saatiin parhaat sadot ja niissä viljeltiin yleensä ruista (B2).

 

Pienehkön pinta-alan peltoaloja asutuksen läheisyydessä kutsuttiin pihapelloiksi eli umpiaidoiksi. Näille lohkoille oli ominaista reipaskätinen lannoitus. Pihapelloilla kasvatettiin mm. lanttua, perunaa, kaalia ja tupakkaa. Myllymäen tilalla A-lohkot ovat pihapellon kaltaisia viljelyksiä.

 

B-kierto on laajin ja se kattaakin tilan maa-alasta lähes kaksi kolmannesta. B-kierron sisällä on vaikutteita kaksivuoroviljelystä, jossa puolet alasta kasvaa heinää ja puolet ruokaviljaa.

 

Vesistön läheisyys on kastelumahdollisuuksien parantamiseksi suotuisa ominaisuus viljelmille. Myllymäellä tämä toteutuukin kaikkien lohkojen kohdalla.

 

 

Asutuksesta kauempana sijaitsevia peltoja kutsuttiin ulkopelloiksi. Nämä olivat pienempiä lohkoja, jotka oli raivattu metsistä. Ulkopelloilla viljeltiin pääasiallisesti rehukauraa, kuten Myllymäen tilalla (C-lohkot).

 

C-lohkon pelloilla vuorottelevat vapaasti kasvava heinä sekä rehukaura. Lohkot ovat karjan ruokinnan kannalta tilalle tärkeitä.

 
















Kuten nykypäivänkin viljelysuunnitelmassa, löytyy 1930-luvun asiakirjoista tieto siitä, millä lohkolla viljeltiin mitäkin. Suunnitelma tehtiin hyvissä ajoin ennen seuraavan kasvukauden alkua. Vuosikymmenet ovat tuoneet nykyaikaisiin viljelysuunnitelmiin lisätarkenteita mm. lohkojen pinta-aloista, sijainnista sekä satotavoitteista ja lannoituksista.

 

 

Lähteet:

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/viljelyjarjestelmat.htm

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/extrat/turku/perinteinenmaanviljelys.htm

http://www.virtuaali.info/efarmer/maitotilan_johtaminen/raportti_intro_viljelysuunnitelma.php

 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2018