Blogit

Navetassa elettiin tasaista arkea, mutta siinäkin oli heppatytölle paljon uutta ja ihmeellistä. En ole ennen sulanmaanmoduulia käynytkään navetassa ja lehmätkin olivat vähän epäilyttäviä tyyppejä, koska niiden käytös on kuitenkin jokseenkin erilaista kuin hevosten. Ihaniksi eläimiksi ja persoonallisuuksiksi ne kuitenkin osoittauituivat. Tiistaina meitä opiskelijoita oli paikalla neljä ja keskiviikkoaamuna kolme, mutta muuten olimme Roosan kanssa kaksin navetassa. Tai siis meitä opiskelijoita oli kaksi. J Aika ei tullut pitkäksi, koska hommia riitti. Kaiken muistamisessa ja oikean työjärjestyksen löytämisessä oli aluksi hieman miettimistä, mutta loppuviikosta hoidimme hommamme jo suhteellisen sujuvasti. Onneksi lantaraappa ei hajonnut meidän aikanamme. Aluksi teimme Roosan kanssa hommat tiiviisti parina, mutta sitten jaoimme hommat ja teimme eri töitä ”vuorotellen”. Yksi näistä vuoroteltavista hommista oli kokoomatilan ja lypsyaseman pesu. Painepesurillakin tuli siis jonkun verran pestyä.. J

Palmikko oli jäänyt mieleeni ”superlehmänä” sulanmaanmoduulin navettapäivänä. Ikävä kyllä Palmikko oli joutunut maanantaina sairaskarsinaan. Päivittäisiin hommiin kuuluikin Palmikon karsinan siivous ja runsas olkien laitto. Edellisenä viikonloppuna oli syntynyt kaksi vasikkaa Jafar ja Jarppi. Kovasti odottelimme koko viikon, josko jompikumpi hiehoista poikisi.
 

Viikonlopun olimme navetassa kolmistaan Simon kanssa. Palmikko oli ollut sairaskarsinassa jo monta päivää ja pääsi lauantaina käväisemään pihaton puolella. Simo uskoi, että pihaton puolelle pääseminen oli Palmikolle varmasti psykologisella tasolla merkittävä ja piristävä juttu. Se on varmasti ihan totta. Se kävelinkin suoraan väkirehukioskille ja ruokintapyödälle syömään muiden lehmien kanssa. Simo hoiti Palmikon sorkkaa ja laittoi siihen kengän. Se rupesikin kävelemään hieman paremmin. Sunnuntaina Palmikko pääsi pihaton puolelle jo yöksikin.
 

Sunnuntaina kahvitauolla pääsimme ihmettelemään uuden navetan pohjapiirrustuksia, joissa oli kuulemma kuitenkin vielä paljon mietittäviä asioita, kuten "paskalaguuni". Laguuni varmaan sopisikin Mustialan historialliseen miljööseen.. Lehmät saivat haistella ihanan lämmintä kevätilmaa, kun pidimme isoja ovia auki lypsyn aikana. Lähtiessämme illalla kotiin sanoin poikimakarsinoihin otetuille hiehoille, että poikikaa nyt jompikumpi ja siellähän meitä maanantaina odotti ihana sonnivasikka Joonatan! Sen emä oli suhtautunut vasikkaan  vihaisesti ja ei oikein antanut lypsääkkään itseään. Saimme siltä kuitenkin vähän maitoa ja sain juottaa sen vasikalle. Vasikka oli niin pieni! Tutti piti työntää sen suuhun ja se lipesi välillä pienokaisen suusta, kun ei raukka meinannut pysyä vielä oikein pystyssä. Vasikka piristyi silminnähden maitoannoksena jälkeen. J

Navettaviikko oli mielestäni erittäin mukava ja antoisa, olisin voinut olla navetassa pidemmänkin jakson. Viikolta lehmistä mieleen jäi erityisesti hauska Alppi-lehmä, joka tuli lähes aina lypsyltä ensimmäisenä pois, vaikka olisi mennyt kokoomatilaan viimeisten joukossa. Alpilla on myös hauska tapa kävellä purukärryn ohi niin, että vain etujalat ovat parrella ja takajalat seuraavat perässä. :D Mieleeni jäi myös epäluuloinen ja rasittava, mulkosilmäinen, musta, kaksitissinen antibioottilehmä, joka teki kaiken jotenkin vaikeasti.. Ja ne pari ruskeaa lehmää, jotka tulivat aina purukärryn eteen seisokelemaan! Umpilassa taas oli raukka Heta, joka ei osannut yhtään pitää puoliaan. Navettaviikko on mielestäni erittäin mukava lopetus ensimmäiselle kouluvuodelle. J 

Verna Rinta-aho

Tervetuloa syventäviin nautaopintoihin!   JH

Itselläni ei ole navettahommista sen enempää kokemusta, mitä nyt yhden päivän sulanmaan moduulilla olin. Mutta ajattelin että tämä navettaviikko täytyy nyt olla korvat ja silmät auki, niin saattais niistäkin hommista jotain oppia. Ensimmäinen iltapäivä meni vähän katseluun, kun meitä olikin siellä yhteensä seitsemän ihmistä, niin ei siellä ollut edes hommia kaikille, mutta toisaalta hyvä niin, koska näki vähän että mitä siellä tehdään ja sai rauhassa katsella.

Tiistai klo 6.00 Väsytti niin pirusti, mutta sain kuitenkin itseni navettaan. Navetassa ei tällä kertaa ollut kuin neljä ihmistä hommissa, niin töitäkin riitti. Paljon tulee koko ajan uutta asiaa, josta kyllä suurin osa menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun ei jaksaisi keskittyä. Mutta kyllä täällä paljon oppiikin.

Keskiviikko iltäpäivä

Nyt menen into piukassa navettaan ja alan siivota ruokailupöytää jo ennen kun Melvin tulee edes paikalle. Lehmät eivät pelota enää laisinkaan ja näyttääkin ihan kivoilta elukoilta. Tuntui kuin oppisikin jotain.

Torstai klo 6.00 Herätys taas yhtä tuskaa. Kyllä kai näihin aamuihin joskus tottuisi, mutta ei ainakaan vielä. Umpilan lantakola hajosi, joten siellä on töitä sitten hitusen verran enemmän.

Perjantai iltapäivällä yksi lehmä oli poikinut sonnivasikat, sitä siinä vähän aika ihmettelimme ja sitten rupesimme hommiin. Ehkä pieni krapula, tuli eilen vähän otettua :)

Viikonloppu ollaankin Liisan kanssa, ja Liisa tietää että en minä ainakaan jaksaisi navetassa turhaan kukkua, joten teemme hommat nopeasti ja lähdetään vetämään.

Maanantai:Yllätyksekseni aamulla ei väsytä, alkaa jo pikkuhiljaa tottumaan näihin aamuherätyksiin vikana aamuna. Illalla täytyy juhlia navettaviikon loppumista, kun on huomenna vapaapäiväki :)

Navettaviikosta oppi paljon kaikennäköistä, kun ennen tätä viikkoa en ollut juuri navetassa käynyt ja tuntuu että ei ole enää niin pihalla lehmien elämästä, mutta paljon niistä on vielä oppimista. Menen kesällä navettaan haijoitteluunkin, niin tämä oli sitä ajatellen kyllä hyvää harjoitusta.

Jarkko Lehtimäki
Agmanu11

Kenenkä blogi????   Jh

Odotin mielenkiinnolla navettaviikkoa. Vaikka ainoa kosketus navetan arkeen oli sulanmaanmoduulilta, oli se jäänyt hyvin mieleen.

Heti tiistaina navettaan tultuamme saimme nähdä siemennyksen. Viikkoon mahtui arkitöiden lisäksi muun muassa kaksi vasikan syntymää, joiden elämän ensiaskelia oli opettavaista seurata. Myös poikivien ja kiimaisten lehmien käytöstä tuli seurattua moneen kertaan.

Piikitin myös yhdelle sorkkaongelmista kärsivälle lehmälle antibiootit, onhan lehmä hieman erilainen pistettävä kuin hevonen.

Antibioottilehmä ja poikineet lehmät lypsettiin kannukoneella, joten senkin käyttö tuli päivittäin tutuksi.

Yhtenä iltana meni maidot suoraan viemäriin, kun maitotankin korkki oli unohtunut maitoauton käymisen jälkeen auki.

Meitä oli navetassa neljä opiskelijaa, viikonloppuna jopa kuusi, joten välillä homma meni seisoskeluksi. Paremmin aika olisi kulunut töitä tehdessä, varsinkin kun on tottunut reippaaseen työtahtiin.

Sisäistin navetan rutiinit aika nopeasti, ja loppuviikosta ne sujuivat hyvinkin joutuisasti.
Navetassa työskentely oli opettavaista, ja sainkin konkreettisemman käsityksen oppitunneilla käydyistä asioita. Mutta varmasti paljon opittavaakin jäi lypsylehmien hoidosta.

Viikko oli mukava ja mielenkiintoinen,  tykkäsin lehmistä ja navetan töistä. Valitettavasti kuitenkin jäi mietityttämään viimeisen navettavuoron päätteeksi karsinaan jäänyt halvaantunut Palmikko-lehmä.

Sari Pätäri

Sitä tässä opetellaan yhä - lehmien hoitoa     JH

Opin nopeasti navetan rutiineihin, jotka olivat aluksi osittain vieraita minulle. Viikon aikana pääsimme näkemään poikimisen ja siemennyksen, juottamaan vasikoita ym. sekä tekemään navetan jokapäiväsiä töitä eli lypsämään, ruokkimaan, kolaamaan ja kuivittamaan. Vaikeimpia asioita olivat muistaa miten lypsyä varten valmisteltiin ja miten se sitten lopetettiin. Lypsyssä oli myös välillä hieman hankalaa katsoa olivatko utareet tulleet varmasti tyhjiksi.

Navettaviikkoni aikana syntyi kaksi sonnivasikkaa. Toinen oli syntynyt perjantaina päivällä pihattoon. Vasikan saatuamme pois sieltä, pesimme sitä ja päästimme emän kuivaamaan sen. Sunnuntaina, kun saavuimme iltapäivällä navettaan, oli hieho juuri poikimassa. Vasikka oli tulossa väärinpäin, joten yritimme saada sen vedettyä ulos. Vetäminen ei auttanut, joten hiehon annettiin yrittää hetken aikaa itse. Loppujen lopuksi luulimme, että vasikka olisi jo kuollut. Jouduimme sitten vetämään vasikan ulos ketjuilla, mutta kuinkas ollakaan, sieltä syntyikin elävä reipas sonnipoika. Uusi lehmä vaikutti väsyneeltä ja makasi vain maassa pitkällään. Loppujen lopuksi se nousi pystyyn ja alkoi heti hoivata uutta lastaan. Uusi lehmä lypsettiin ensimmäistä kertaa ja oli tosi nätisti paikallaan kun laitoin lypsimet kiinni ja se seisoi lypsyn ajan aivan hiljaa paikallaan. Verrattuna aikaisemmin poikineeseen vanhempaan lehmään, joka puolestaan potki lypsimiä koko ajan, koska oli niin hermostunut.

                             Kaikkien elämä loppuu aikanaan. Aikaisemmin viikolla huomattu ontuva lehmä sai olla karsinalevossa. Sunnuntaina se vielä katseli vierestä kun hänen lapsenlapsensa syntyi ja heti maanantaina ei enää suostunut nousemaan ylös, vaikka kuinka yritimme. Olihan se kuitenkin jättänyt hienoja jälkeläisiä.

                             Navettaviikolla oli tosi mukavaa ja tämä viikko antoi mahdollisesti valmiuksia tulevan kesän harjoittelua varten.

Heini Mäkelä

Varmasti, jos harjoittelet eläintilalla.   JH

Navettaviikon aikana piti kahden lehmän poikia, muttei kumpikaan sitten poikinut. Odotin sitä innolla, että olisin nähnyt poikimisen. Välillä meillä oli MPT:n kaveri apurina, joten saimme työt hoidettua nopeammin ja pääsimme aikaisemmin navetasta.

Navettaviikkoni oli vko 15, ja kaikkea kerkesi sattua viikkoni aikana. Heti alussa pääsimme todistamaan siemennystä, viikon aikana kaksi lehmää vasikoi kaksi tervettä sonnivasikkaa sekä paskaakin tuli jonkin verran kolattua. Lypsyasemalla oli hauskaa, ja lypsäminen rentouttavaa. Harmi vain, että meitä oli niin paljon (kuusi) ettei hommia paljoa riittänyt kaikille ja välillä homma oli seisoskelua. Kuitenkin oli kiva, että pääsimme aina ajoissa pois, hommat tuli tehtyä pariin tuntiin joka kerta. Kerran meni iltamaidot viemäristä alas ja kiimaisia lehmiä saimme erotella olan takaa! Kaiken kaikkiaan navettaviikkoni oli hauska, hupaisa, työläs sekä mielenkiintoinen reissu kohti lehmien elämää.

Riikka Nykänen

AGMANU11B5

Nautako pääaineeksi???   JH

Navettaviikko sujui mukavasti, vaikken ennen ollut navetassa työskennellytkään. Toki olin navetoissa muutaman kerran aiemmin vieraillut. Opin paljon uutta lehmistä ja lypsystä. Navetan rutiinit oppi nopeasti pienen alkukankeuden jälkeen. Oli mukavaa sekä lypsää että kuivittaa. Aika navetassa tosin kävi välillä pitkäksi kun paikalla oli monta opiskelijaa samaan aikaan. Kivempaa oli, kun sai koko ajan tehdä jotain hommia.

Navettaviikon aikana syntyivät lehmäkaksoset sekä yksi sonnivasikka. Pääsin näkemään vasikan syntymisen ensimmäistä kertaa. Yhtenä päivänä eräs lehmä yritti hypätä karsinastaan muiden lehmien luo kokoomatilaan ja jäi roikkumaan mahastaan aidan päälle. Lopulta lehmä kuitenkin saatiin pois aidan päältä roikkumasta. Yhtenä päivänä MTP:n pojat unohtivat vahingossa kokoomatilanportin auki, jolloin lehmät juoksivat innoissaan umpilaan johtavalle käytävälle.

Viikko oli kaikin puolin mukava ja opettavainen, ainoastaan aamuherätykset olivat vähän raskaita. Siihenkin kuitenkin tottui. Vasikat olivat erityisen ihania, vaikka pidin kyllä myös muista lehmistä ja navetan töistä.

- Saana Kaappola

Mustialan klo 6 aamulla on kuitenkin melko inhimillinen, klo 5 ei ole harvinaista... JH

En ole ennen ollut navetassa töissä, mutta elämäni mittaan usein navetassa vieraillut. Joten lehmät olivat tuttuja eläimiä ja periaatteet olivat kuitenkin selvillä, vaikka tietysti oli aluksi hieman hakemista töissä. Lypsäminen oli tuttua sulanmaanmoduulilta, eikä tuottanut suuria vaikeuksia. Ihan hyvin hommat mielestäni sujuivat ja työskentely oli hyvin ergonomista. Ennen sulanmaanmoduulia en ollut koskaan lypsänyt, mutta periaate oli helppo ja omaksuin sen nopeasti kuten myös muut navetan työt. Pihatossa työt olivat juuri niin raskaita kuin oletinkin, mutta oli mukavaa puuhailla eläinten kanssa. Erityisesti vasikoidenkin, niiden ruokintakin tuli aivan uutena juttuna minulle ja pidin kovin ajasta jolloin puuhastelin vasikoiden kanssa. Meidän viikolla myös saatiin nimetä syntynyt vasikka, nimekseen se sai Ilu. Viikollamme oli myös lantaraappa oli meilläkin aluksi rikki, mutta ahkerat poikamme saivat sen korjattua (tosin olin nämä päivät poissa ja korvasin ne myöhemmällä viikolla). Saimme myös PELLON kiskoruokkijan, mutta saimme nähdä sen vain testikäytössä. Viikonloppuna teimme työt nopeammin, koska seuranamme oli myös kaksi opiskelijaa MPT:ltä, tosin siitä seurasi myös enemmän seisoskelua ja lypsyasemalla vähemmän työtä. Oli mielekkäämpää kun sai kokoajan olla työn touhussa.

Navettaviikko oli todella mukavaa vaihtelua koulun käyntiin ja sai tutustua navetan toimintaan näin ennen harjoittelua ja ensimmäistä kertaa. Eläinten kanssa työskentely on aina ollut mielekästä ja kiinnostanut, joten pidin kyllä navetta viikosta paljon. Vaikka hieman jäi harmittamaan kun en poikimisia nähnyt viikollamme, kun toinen lehmistä poiki yöllä ja toinen kahvitauolla. Viikko vierähti nopeasti, ja työntekijät olivat asiantuntevaa ja mukavaa porukkaa sekä osasivat opettaa hyvin näin ensikertalaisia.

Emmi Lintunen

Navettaviikko onkin keskeinen osa kotieläinopintoja!   JH
 

Oma navettaviikkoni oli hieman erikoisesti pilkkoontunut kahteen osaan, sillä viikolla 9 olimme torstaihin asti hommissa (loma osui tielle), ja korvasimme loput vasta huhtikuussa ennen pääsiäistä. Tämä sopi kyllä itselleni ihan hyvin – näki navetan elämää sekä talvipakkasilla että hieman keväämmällä. Ensimmäiseen viikkoomme sisältyi normaalien lypsy- ja siivoushommien lisäksi muun muassa sorkkavälitulehduksien hoitoa. Lisäksi vinssasimme ylös kipeän lehmän, joka ei itse päässyt pystyyn. Kova homma, johon tarvittiin monta ihmistä, mutta jo tunnin päästä lehmä seisoi ihan jo omilla jaloillaan. Syntyipä eräs yö myös yksi lehmävasikkakin. Vieroitimme sen vuorokauden kuluttua omaan karsinaansa ja opetimme sitä juomaan tuttiämpäristä. Vasikat olivat tietty navettaviikon piristys, mutta itse tykkään ihan muistakin navetan hommista, lypsystä kuivittamiseen asti. Lehmien hyvinvoinnin ja terveyden pitää olla kunnossa! Mietityttämään jäi kyllä ensimmäisen viikon jälkeen se, että miten pärjäsi lopulta se tiine lehmäraukka, jonka toinen etujalka oli valtava pökkelö…

Erika Uski

Käypä katsomassa navetalla potilastasi   JH

Lehmiä löytyy kotoakin, joten navetta työt olivat jokseenkin tuttuja. Kotona tosin on vanha parsinavetta, joten pihatto ja lypsyasema olivat uutta. Mustialan navetassa pääsi vähemmällä fyysisellä työllä, sillä esimerkiksi rehut jaettiin koneella kun taas kotona se tehdään suurimmaksi osaksi käsin.

Navettaviikko kului nopeasti. Aluksi herääminen niin aikasin tuntui vaikealta, mutta kyllä siihenkin tottui. Jokainen vuoro oli erilainen, sillä jollakin vuorolla olin lypsämässä ja toisella taas putsailemassa makuuparsia, kolaillessa, kuivittaessa ja  ruokkiessa elukoita. Joskus tuli täytettyä rehukioskeja ja juotettua vasikoita. Yhtenä päivänä muutama hieho tuli muualta kasvatuksesta, laitoimme niille kaulapannat ja opettelimme kirjaamaan ne tietokoneelle. Viikon aikana syntyi yhdet kaksoset ja pari muuta vasikkaa. MPT:n pojille kävi pikku vahinko, he unohtivat kokoomatilan portin auki niin, että kaikki lehmät pääsivät umpilaan johtavalle käytävälle. Sinne ne juoksivat kaikki innoissaan, ja niitä sai sitten ajella takaisin.

Oli ihan mukava viikko, mutta onneksi se on ohi!

Minette Kärki

Eipä tainnut olla eka kerta, kun portti jäi auki - lehmät taitavat seurata tilannetta ...   JH

Ikävät muistot kuitenkin hälvenivät nopeasti ensimmäisten päivien aikana. Pääsin nopeasti jyvälle navetan arjesta ja siellä tehtävistä töistä. Päivät alkoivat sujua loppuviikosta ihan rutiinilla. Se ’’kamala’’ lypsykin osoittautui ihan mukavaksi puuhaksi. Kaikki navetan työt hoituivat osaltani ihan hyvin. Onnistuin kuitenkin välttämään tiskausvuoron. Mutta tiskaamista saa varmasti harjoitella muuallakin.

Vähän petyin, kun viikon aikana ei tapahtunut oikein mitään jännää, kuten poikimista. Yksi lehmä antoi lähes koko viikon merkkejä siitä, että kohta tulee vasikka. Mutta vaikka joka vuoron alussa menin tarkistamaan kyseisen poikimakarsinan, ei siellä ollut uutta pientä elukkaa.

Eniten viikosta jäi mieleen se, kun olin siivoamassa vasikkakarsinaa, niin yksi yksilö yritti karata ikkunan kautta vapauteen. Se yritti hypätä ikkunasta ulos kauhean karsinan ympäri juoksemisen jälkeen. Pakoyritys päättyi kuitenkin siihen, kun sen sorkat olivat liian liukkaat betoniselle ikkunalaudalle ja se tippui kyljelleen maahan. Vasikka nousi heti ylös eikä loukannut itseään, onneksi. Ikkuna meni kuitenkin säröille.

Viikon jälkeen jäi hyvä fiilis navettatyöstä. Nyt innokkaasti odottamaan kesän maatilaharjoittelua navetassa! 

Heidi Punna

Navetan tapahtumia saa kyllä seurata muulloinkin kuin navettaviikolla, haalarit päälle ja navetalle!   JH

Odotin monta kuukautta viikkoa 13, jolloin navettaviikkoni alkaa. Reppu alkoi täyttymään kovaa kyytiä jo ensimmäisenä päivänä, mutta tilaakin sinne vielä jäi.

”Jos tässä elämässä ei ole mitään järkeä, niin ruuan tuottamisessa sitä ainakin on” lainauksesta lainattua..

Navettaviikko pyörähti käyntiin ay-hiehon helpolla, nopsalla poikimisella. Hieho-äiti oli esimerkillinen lehmävasikkansa Jennyn hoivaaja, imettäjä, jälkeisetkin hieho osasi syödä vaistonsa varaisesti heti. Saimme nähdä viikon aikana myös Holstein- hiehon helpon poikimisen – kestosta karjanhoitaja ei voinut olla varma, sillä aamuvuoroon tullessamme sorkat olivat jo näkyvissä. Karjanhoitaja avusti poikimista kevyesti vetämällä vasikan ulos synnytyskanavasta. Molemmat poikimiset olivat helppoja, mutta hieho-äitiydessä oli eroa. Viimeksi poikinut oli aivan pökkyrässä ”mikä tuo karsinaani tupsahtanut olio nyt oikein on ja mistä se yleensäkin tuli”, mutta nuoli ja antoi kuitenkin lehmävasikkansa imeä. Kannulypsyä karsinassa - se vasta olikin mielenkiintoista. Sorkka heilahteli todella ketterästi ja korkealle, osuen toiseen oppilaaseen. Hän kuitenkin selvisi ilman suurempia vammoja kertomansa mukaan. Sorkka osui vatsan seudulle, näytti pahalta, mutta hän oli tilanteen tasalla, osasi reagoida nopeasti ja siten kerkesi väistää pahimman tykin. Holstein- vasikka vieroitettiin emästään melko pian verrattuna ay-vasikkaan, joka sai olla pari päivää emänsä kanssa. Holstein-vasikkaa piti ”pakkojuottaa” alkuun, mutta parissa päivässä vasikka oppi juomaan tuttiämpäristä utareen sijaan ja emäkään ei enää kurkistellut ammuvien vasikoiden suuntaan parin päivän jälkeen karsinoiden lähettyvillä. Sain nimetä vasikan tyttärentyttöni Jadessan mukaan, mikä oli tyttäreni mielestä ”siistiä”. Säälitti tuo eläimen ”sekavuus”, joka jatkui myös lypsyasemalla. Eläimen silmistä pulpahti mieleeni hoitajuusajat ja tietyt kohtaamani potilaat – potilaita oli niin lapsia, nuoria, työikäisiä kuin vanhuksiakin, jotka syystä tai toisesta olivat sekavuustilassa, väliaikaisesti tai pitempiaikaisesti laitoksessa hoitoa saamassa. Saman kaltaisia merkkejä näkyy myös ihmisen pelkotiloissa tai ahdingoissa eli emmepä me juurikaan poikkea sekavan eläimen käytöksestä tipahtaessamme reaalimaailmasta vaikkapa trauman seurauksena "kuiluun". Samat rajat on ulkoa päin tultava ja hoidot tehtävä.

Talon ensimmäisellä lypsykerrallani oli mukana opinnäytetyötä tekevä opiskelija ottamassa näytteitä maidosta. Kyselin ja hän kertoi tutkivansa ketoaineita maidosta. Karja saa jotain rehua, mitä ei ole Suomessa vielä yleisesti käytössä. Myöhemmin koneelta labroja tutkiessamme havaittiin, että mm. urealuku on nyt hieman aiempaa korkeampi -rajoilla vieläkin, mikä saattaisi johtaa mm. rehuanalyysin ottoon ja sen mukaan ruokintasuunnitelman päivittämiseen väkirehujen osalta ainakin. ”Lypsymöntussa” kehittyi keskusteluja mm. utareterveydestä niin tuulihattu-utareista aina römppäutareisiin ja näiden syntyyn, arviointiin, kestääkö rikkoontunut sidos vielä poikimisen jne..Varsinkin montussa oli oiva tilaisuus kysellä, saada lyhyt, ytimekäs ja tyhjentävä vastaus.

Dolly-lehmä jouduttiin lopettamaan perjantaiaamuna vetimien kautta utareisiin päässeen kolibakteerin aiheuttaman raajojen halvauksen vuoksi. Eläin oli ollut täysin voimissaan vielä edellisenä viikonloppuna. Maanantaina eläin ei päässyt enää itse yrityksistään huolimatta ylös. Pääsin avustamaan Dollyä viikon aikana mm. tukitelineen avulla seisomaan, laittamaan kalkkipuikon nieluun, pistoksen lihakseen ja nesteyttämään, siis letkuttamaan. Näiden toimenpiteiden jälkeenkään eläin ottanut jaloilleen kunnolla, ei päässyt itse ylös laisinkaan. Karjanhoitaja käsittääkseni lopetti eläimen meidän ollessa tunneilla. Ruho haettiin parin päivän päästä pihalta pois. Voisi näin tuotannollisesti ajatella, että talolle tuli tuplatappio, sillä Dolly oli siemennetty hieman aiemmin.

Miettiessäni utarehygieniaa, bakteereita, ajatukseni kääntyi maidon puhtauteen. Tässä alkutuotannossa nyt saamani käsityksen mukaan mm. vedinten puhtaus ei ilmeisesti näyttele niin suurta roolia kuin mitä itse ajattelen hygieniasta. Itsellä sellainen tuntuma, että utareet ja vetimet ovat puhtaita lypsyä varten vasta silloin kun pyyhkeeseen ei jää juurikaan jälkeä. Havaitsin ohimennen vain oppilaskollegoiden aika nopeasti selviytyvän lehmästä toiseen vaihtamatta edes rätin puolta puhtaammaksi. Itse olin todella hidas ja jouduin käyttämään suihkua melkein joka lehmällä. Ilmeisesti talon lehmien utareet kuitenkin klipataan, koska kokkarekarvaisia utareita oli ”vähän”, mutta kai sitten kaikki kakkatissit osuivat kohdalleni. Lehmän seisomapaikka saattoi ajoittain olla kokkareita täynnä. Ajattelin, jos kone tuohon tipahtaa ja imaisee kokkareet putkistoon..ja mä juon tuota tankkimaitoa, yök!!! Kun kuitenkin poistin suodatinta lypsyä lopettaessani – yllätyin, että se näytti aivan tai melkein puhtaalta! Kyllä minunkin mielestäni veden käyttöä tulee rajoittaa, koska bakteerit tarvitsevat vettä lisääntyäkseen eli aika kaksi piippuinen juttu tämä utarepesu, pestäkkö vai ei..

Lypsyn aloitus ja lopetus on mielestäni agrologin yleissivistystä ja mittalypsy tulisi ainakin hallita! Itse opin vasta viimeisenä aamuna lypsyn aloitus- ja lopetus kokonaisuuden ja voin sanoa, että hallitsen sen, jos laitteistossa ei ilmene ongelmia –no, ainahan niitä ilmenee. Tai lehmät ja varsinkin opettelevat hiehot hyörii väärin päin poistuessaan asemalta pallo hukassa, mikäli kokenut lehmä ei satu edessä kävelemään näyttäen esimerkkiä. Tai hömpät elukat puskevat portin läpi kaksi kerralla ja toinen kipittää suoraan pihaton puolelle ruokailemaan. Melko mielenkiintoista oli hakea hellästi häiritsemättä takaisin tuota portista läpi ponkaissua lypsylle tarkoitettua lehmää, kun ruokintavaunu jakaa samaan aikaan evästä pöydälle..

Hieho- ja lehmäpihaton päivittäishoidossa oppi rutiinin jo parilla navettavuorolla ja kohdalleni ei osunut suurempia ongelmia laitteistojen kanssa. Hyvinvointi- ja kiimatarkkailussa pihatoissa ainoat löydökset viikon aikana oli vain ostohiehon etupolven patti, joka hävisi parissa päivässä ja ehkä nyt vasta oikeassa kiimassa oleva lehmä kirkkaan limansa perusteella. Lehmällä oli aktiivisuuskalenteriin oli piirtynyt viikkoa aiemmin kiimahyppykäyrässä ”huippu” ja se olikin ehkä ollut silloin valekiima. Oiskohan lehmä vain osallistunut ”leikkiin”. Transponderit on joka elukalla. Eräällä lehmällä se oli rikki, vaihto jonain toisena päivänä. Kalenterin kiimatarkkailussa havaittiin myös, ettei eräs lehmä ollut näyttänyt kiimaansa ja poikimisesta oli jo 81päivää. Lehmän jatkot jäivät siis avoimiksi – ”utelin” ne kyllä. Tässä ensimmäinen syy, miksi minun mielestäni yksi viikko navetassa on aivan liian lyhyt.

Lehmäeläimistä tuli opittua myös, että heidät on ajettava kokoomatilaan nopeasti, sillä jotkut isot Holsteinit alkoivat puskemaan heikompiaan ja stressiä syntyy. Itse, kun en käytä mielellään keppiä tai korota ääntä kuin hätätilanteessa tai vaaran uhatessa, niin piti oppia vähän lujemmin komentamaan eukkoja. Tuo Holstein-rotu on mielestäni jotenkin haastavampi minulle kuin ay- tai suomen karjan pikku pirulaiset. Mm. portit tai kulkutiet tulppaavia, vänkääjiä ja älyttömän epäluuloisia tai pelokkaita. En valitsi omiksi lehmikseni Holstein- rotua.

Sain tutustua myös DeLaval –luokkaan, Valma- järjestelmään, Faban jalostussuunnitelmaan, Valion labrasivustoille (mm. bakt., rasva-, jne), käydä karkearehun laakasiilossa, opetella mittalypsyä, antibioottimaidon tutkimisen seuraamista,  tutustua Alma- järjestelmään, korvamerkitsemiseen, tehdä poikimisen kirjaamisen, seurata ruokinnan muuttamista vasikoille, osallistua vasikoiden ja hiehojen siirtoon ja tulipa ohimennen järkkättyä kerholaisille vasikkajuottoa. Sain tehdä myös ohramäskin ergonomisesti epämiellyttävää jakamista, muovisten kottikärryjen kasaamista, kokoomatilan painepesuripesua, lantakoneen raplaamista toimintakuntoon sen töksähdettyä ja sain suullista taustaa tuista mm. lapinlehmätuet.. Haastattelin myös karjanhoitajaa, kuinka hän oli aikoinaan eksynyt Mustialaan ja kuulin samalla lisätietoa mm. mehiläistarhauksesta, seminologin ammattitutkinnosta, joka vuotisista peltotreffeistä – tänä vuonna olivat muuten Jokioisissa jne..antoisaa vuorovaikutusta!

Viimeisenä aamuna ihmettelin kannulypsyepisodia ja udellen sain tietää, että MTK:n tutkimusta varten Suomen karjan maidot lypsetään kannuihin ilta ja aamulypsyt. Tutkimuksessa verrataan Suomen karjan maitoa tankkimaitoon!Yes!!

Saimme ohjaajalta hyvää palautetta ryhmänä uteliaisuudesta, asenteesta ja motivaatiosta vaikkakin opiskelijakollegaani nolostutti kertomansa mukaan minun uteliaisuuteni tai ”hölmöt kysymykset”. En muista miten hän asian tarkalleen ilmaisi, kun ei voisi mua vähempää kiinnostaa. Itsekkyydessäni uskon vakaasti että uteliaisuuteni poiki kanssani navetassa oleville lisätietoa enemmän kuin että olisin ollut hiljaa. Mielestäni kysymysteni lomassa ilmeni myös jatkokeskusteluja ”tilallisten kesken” eli uusia kysymyksiä puolin ja toisin. Olisiko noita keskusteluja virinnyt siinä määrin jos olisin viljellyt hiljaisuuden merkeissä töllistelemistä tai  haukottelemista ilmeettömänä odottaen vain työvuoron loppumista? Pitäisi varmaan kokeilla joskus – no ei todellakaan – ei ikinä - ihmiskunnan kehitys kääntyisi laskusuuntaan! Minulle kun ei sovi ”hengaileva elämäntyyli” tai ulospäin näyttävä ilme kuin olisi EEG nollilla. Annoin itse myös kaikille ohjaajille hyvää palautetta ammattitaidosta ja motivaatiosta jakaa tietojaan. Minun navettaviikkoni oli siis kerta kaikkiaan aivan loistava, liikuttava, joutoajaton ja meni aivan liian nopeasti..

Jäin kaipaamaan lisätietoa mm. sorkkahoidosta, lantalan kokonaistoiminnasta, kiimaansa näyttämättömän lehmän jatkoista. Kyselin jatkot, vastaukseksi sain, että ehkä munasarjatutkimus ja eläinlääkärin käynti ainakin. Eläinlääkäri laittaa pistoksen, joka tekee keinotekoisesti kiiman…

Oli vain yksi väsymyksen päivä –perjantai-ilta! Unohdin omat kumisaappaat jalkoihini ja olin vuoron navetassa niillä. Vuoron loputtua panikoin pukkarissa että ”nyt olen tartuttanut tauteja”, heikentänyt tuotosta..plapla..ja kylläpä huoli näkyi sitten unissa painajaisina mm. vasikkakuolleisuutena, koko lehmänkokoisina turvonneina utareina jne. Kelasin todella illalla, missä olin tallustellut ja relasin lopulta hieman, kun tajusin, etten ollut kulkenut kuin kotona ja koulussa viime aikoina, joten siten ehkä tartuntatautiriski oli pienehkö ja lumikin satoi maahan juuri sopivasti. Ja kaikki elukat olivat hengissä vielä tiistainakin..

Mielipide parsi vai pihatto, robotti vai asema..

Kokonaisuudessaan olen selvästi pihaton ja lypsyaseman kannattaja kuin parsi tai robotti. Tietenkin valinnat täytynee suhteuttaa karjamäärään ja henkilökuntaan. Ensinnäkin, kun montusta lypsää, näkee lehmän alle hyvin. Voi tarkkailla utareiden, jalkojen, sorkkien kuntoa, pestä/hoitaa pienet jutut samalla, seurustella lehmän kanssa, jos sen luontoinen lehmä –jotkut muuten olivatkin jne. On jotenkin paremmin ajan tasalla lehmien hyvinvoinnista. Pihatossa lehmien hierarkia näkyy selvemmin – ajatellen myös ensimmäistä uloslaskua laitumelle, eläimen ja ihmisen vuorovaikutus jotenkin vapaampaa, lähempää tai aidompaa, kun eläin ei ole sidottu ja eläimet ovat mielestäni puhtaampia pihatoissa. Ja tietysti se säännöllisyys itselle olisi ajankäytöllisesti parempi lypsyasemalla kuin robottihälytysten perässä juokseminen..

Tuleva lapinlehmälypsyharrastelija

Virpi Leskelä


Hyvä Virpi. Tässä kirjoituksessa oli asiaa ja asennetta. Lisäoppia vaikka "kiimapiikistä". Jos kiimattomalta lehmältä löytyy toimiva keltarauhanen, joka muodostuu munasarjaan aina kiimojen välillä ja jää pysyväksi lehmän tiinehdyttyä, se voidaa rappeuttaa pois prostaglandiinihormonilla, jolloin kiima seuraa muutaman päivän sisällä.   JH