Tämä ohjeistus käsittelee materiaalin keräämistä opetusmaatilojen verkkopalvelun sisällöntuottamiseen
Järjestettävän koulutuksen tarkoituksena on perehdyttää oppilaitoksen edustajat käyttämään opetusmaatilojen verkkopalvelun sisällöntuotantotyökaluja sekä ymmärtämään työkalujen tekniset ominaisuudet ja rajoitteet.
Ennen kurssia oppilaitokset keräävät omaa toimintaansa kuvaavaa, sähköiseen muotoon tallennettavaa & aiemmin tallennettua materiaalia. Kurssilla tästä materiaalista tuotetaan verkkopalvelun sisällöntuotantotyökaluilla valmista materiaalia oppilaitoksen verkko-osioon.
Koulutuksen ensimmäisessä vaiheessa perehdytään oppilaitoksen tuotantosuuntia kuvaavien prosessikaavioiden sisällöntuotantoon. Verkkopalveluun syötettävä materiaali voi sisältää tekstiä, kuvia, linkkejä, valmiita sähköisessä muodossa olevia dokumentteja ja myöhemmin myös videokuvaa.
Työkalut ovat www-pohjaisia, eikä niiden käyttö vaadi tietoteknistä erityisosaamista tai erillisiä ohjelmia - selain riittää.
Jokaiselle opetusmaatilalle tulee oma sivustokokonaisuus. Ensimmäisessä vaiheessa sivustolle tulee kaksi osiota. Opetusmaatilan pääkuva eli esimerkiksi ilmakuva alueesta. Pääkuvaan tehdään linkkejä, joiden avulla kerrotaan omista erityispiirteistä ja vahvuuksista. Mitä haluan kertoa muille? Mistä oppilaitos tunnetaan?
Toinen osio on prosessikuvaukset. Jokainen opetusmaatila valitsee ne tuotantoprosessit, mitä haluaa esitellä. Prosessien esittämistä varten on yhtenäiset mallit (löytyvät ohjeen lopusta). Malleissa olevien otsikoiden alla prosessin esittämistapa on vapaa. Toimintaa voidaan kuvata tekstin, taulukoiden, kuvien, kaavioiden, yhteenvetojen ja videoiden avulla. Samoin erilaisia tuotannosta jo valmiiksi olevia suunnitelmia ja tuloksia kannattaa hyödyntää.
Syksyllä toisessa vaiheessa sivusto täydentyy raportointi- ja kyselytyökalulla, jota voidaan hyödyntää esim. ympäristöjärjestelmän rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Työkalua voidaan käyttää tavoitteiden asettamiseen, tulosten (esim. energian kulutus) syöttämiseen ja niistä raportoimiseen.
Materiaalin kerääminen kannattaa mahdollisuuksien mukaan nivoa osaksi opetusta, työssäoppimista tai ammattiosaamisen näytön tai opinnäytteen tekemistä.
Materiaalivaatimukset
Materiaalin tuominen koulutustilaisuuteen
Tuo materiaali cd-levyllä. Materiaali voi olla sijoitettuna myös oppilaitoksenne www-sivuille, josta sitä voi kopioida.
Kuvamateriaali
Materiaalissa käytettävät kuvat voidaan upottaa sivueditorilla materiaalin tekstisisältöön perinteisen www-sivun tapaan tai niitä lisätään kuvagalleriaan. Koska kuvia käytetään ja käsitellään eria tavalla riippuen käytettävästä työkalusta (sivueditori tai kuvagalleria), tulee kuvamateriaalin olla mahdollisimman hyvälaatuista.
Lähtökohtaisesti kuvien resoluutio tulisi olla min. 72 dpi ja leveys min. 700 pixeliä, jotta kuva säilyttää laatunsa kuvagalleriakäytössä.
Tekstimateriaali
Tekstimateriaali tulee toimittaa koulutustilaisuuteen sellaisessa yleisesti käytetyssä formaatissa (*.txt, *.doc, *.rtf), että se saadaan avattua yleisimmillä tekstinkäsittelyohjelmilla.
Tekstimateriaalin ei tarvitse sisältää mitään muotoiluja. Muotoilut tehdään sivueditorissa.
Huom. mikäli koostat tekstiä esim. word -dokumenttiin, älä lisää kuvia tekstin joukkoon vaan säilytä alkuperäinen kuva erillään. Sivueditorilla materiaalia työstettäessä kuva lisätään erikseen tekstin joukkoon ja word -dokumentista kopioitu ja uudelleen tallennettu kuva voi mennä laadultaan käyttökelvottomaksi.
Olemassa olevien sähköisten dokumenttien käyttö
Verkkopalvelun sisällöntuotannossa voi käyttää myös valmiita sähköisiä dokumentteja. Dokumentteja voi myös skannata sähköiseen muotoon, mikäli dokumentin laatu pysyy riittävän hyvänä.
Videomateriaali
(Tämän ohjeen kirjoittamisen aikaan Virtuaalikylän videotyökalua ei ole vielä julkaistu. Tarkennetut tiedot lopullisista määreistä ilmoitetaan järjestelmän julkaisun jälkeen.)
Koosta video haluamallasi videoeditointityökalulla valmiiksi esitykseksi (esim. Pinnacle Studio, Adobe Premiere Elements, Windows Movie Maker, iMovie...)
Valmista videosta sähköinen videotiedosto. Älä pakkaa / kompressoi videotiedostoa, vaan valmista videosta mahdollisimman hyvälaatuinen tiedosto. Säilytä siis videon fyysinen koko mahdollisimman suurena, koska Virtuaalikylän videosoittimen ruutukoko on iso. Ja mikäli mahdollista valmista video kuvasuhteessa 16:9.
Käyttökelpoisia videotiedostoja:
.flv - flash video (paras vaihtoehto)
.wmv - Windows Movie
.mov - QuickTime
Sisällöntuotantotyökalut
Verkkopalvelun hallinnassa on 3 erilaista www-pohjaista sisällöntuotantotyökalua:
1. Sivueditori
- työkalu, jolla tuotetaan materiaalia www-sivumuodossa (kuvat, tekstit, linkit) tekstinkäsittelyohjelmista tutulla käyttöliittymällä.
- sivueditorilla tuotetaan materiaalia erityisesti prosessikaavioihin ja ohjemappiin.
2. Kuvagalleria
- luo automaattisesti pikkukuvat (thumbnailit)
- kuvien kategoriointi
- kuvan yhteyteen mahdollisuus lisätä kuvateksti
3. Videotyökalu
- videoiden kategoriointi
- kuvaus sisällöstä
Prosessikaaviot
Alla linkkeinä *.ppt -muodossa prosessikaaviopohjat eri tuotantosuunnille. Prosessikaaviossa on valmiina kaavion osioiden pääotsikot, joiden alle tuotetaan materiaalia sisällöntuotantotyökaluilla. Pääotsikoiden alle voi luoda vapaasti alaotsikoita.
"Tuotettava materiaali" voi olla sivueditorilla tehty www -sivu, sähköinen dokumentti, linkki kuvagalleriaan tai suora linkki mille tahansa www -sivulle.
Ladatkaa oppilaitoksenne tuotantosuuntia kuvaavat kaaviopohjat ja kerätkää tarkoituksenmukaista materiaalia.
Kaaviopohjat:
Eläintenhoito
Hevosten kasvatus
Kasvihuonetuotanto
Maatalouskoneiden huolto
Maidontuotanto
Metsänkasvatus
Peltokasvi- ja avomaantuotanto
Pieneläinten hoito
Porsastuotanto
Rehuntuotanto
Sikojen kasvatus
Viljan viljely
Lähituotteen tuotanto (suppea)
Lähituotteen tuotanto (laaja)
Toimintaa koskevaa lainsäädäntöä
Lainsäädäntölista; alla oleva lista linkistä word-tiedostona. Kerätty koulutuskeskus Salpauksen Asikkala Tuomo Hannukkala ja Jari Laine
10.3.2008
Lainsäädäntö on linkitetty valtion säädöstietopankin ensisijaisesti ajantasaiseen lainsäädäntöön. http://www.finlex.fi/fi/laki/
Ympäristönsuojelu
Ympäristönsuojelulaki (86/2000) >>
Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) >>
Terveydensuojelu
Terveydensuojelulaki (763/1994) >>
Terveydensuojeluasetus (1280/1994) >>
Elintarvikelaki (23/2006) >>
Ilmansuojelu
Valtioneuvoston asetus jätteen polttamisesta (362/2003) >>
Valtioneuvoston asetus moottoriajoneuvojen joutokäynnin rajoittamisesta (1266/2002) >>
Valtioneuvoston päätös bensiinin varastoinnista ja jakelusta aiheutuvien haihtuvien
yhdisteiden päästöjen rajoittamisesta (468/1996) >> muutos (1264/2002) >>
Valtioneuvoston päätös orgaanisten liuottimien käytöstä eräissä toiminnoissa ja laitoksissa aiheutuvien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden
päästöjen rajoittamisesta (435/2001) >> Muutokset >>
Melu
Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992) >>
Jätehuolto
Jätelaki (1072/1993) >>
Jäteasetus (1390/1993) >> Muutokset >>
Valtioneuvoston päätös paristoista ja akuista (105/1995) >> muutos (017/1999) >>
Valtioneuvoston päätös öljyjätehuollosta (101/1997) >> muutokset >>
Valtioneuvoston päätös rakennusjätteistä (295/1997) >>
Valtioneuvoston päätös käytöstä poistettujen renkaiden hyödyntämisestä ja käsittelystä (246/1995) >> muutos (538/2004) >>
Valtioneuvoston päätös ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä
ongelmajätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä (659/1996) >>
Valtioneuvoston päätös kaatopaikoista (861/1997) >> muutokset >>
Ympäristöministeriön päätös yleisempien jätteiden sekä ongelmajätteiden luettelosta (1129/2001) >>
Valtioneuvoston päätös pakkauksista ja pakkausjätteistä (962/1997) >> muutokset >>
Valtioneuvoston päätös keräyspaperin talteen ottamisesta ja hyödyntämisestä (883/1998) >> muutokset >>
Vesiensuojelu
Vesilaki (264/1961) >>
Vesiasetus (282/1962) >>
Valtioneuvoston päätös eräiden ympäristölle tai terveydelle vaarallisten aineiden johtamisesta vesiin (363/1994) >>
Valtioneuvoston päätös pohjavesien suojelemisesta eräiden ympäristölle tai
terveydelle vaarallisten aineiden aiheuttamalta pilaantumiselta (364/1994) >>
Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (542/2003) >> viitetiedot >>
Jätevesien johtaminen viemäriverkostoon
Vesihuoltolaki (119/2001) >>
Valtioneuvoston päätös yleisistä viemäreistä ja eräiltä teollisuudenaloilta vesiin johdettavien jätevesien sekä teollisuudesta yleisiin viemäreihin johdettavien jätevesien käsittelystä (365/1994) >> muutokset >>
Naapuruussuhteet
Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) >>
Kemikaalit
Kemikaalilaki 744/1989 >>
Kemikaaliasetus 675/1993 >>
Laki kasvinsuojeluaineista 1259/2006 >>
Asetus vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista (59/1999) >>
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vaarallisten aineiden luettelosta (624/2001) >> muutokset >>
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kemikaalien luokitusperusteista ja merkintöjen tekemisestä (807/2001) >> muutokset >>
Ympäristövahingot
Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta (737/1994) >>
Laki ympäristövahinkovakuutuksesta (81/1998) >>
Rakentaminen
Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) >>
Maankäyttö- ja rakennusasetus (895/1999) >>
Maaseudun ja maatalouden kehittäminen ja tuet
Laki maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista (1443/2006) >>
Laki maatalouden rakennetuista (1476/2007) >>
Laki luonnonhaittakorvauksesta, maatalouden ympäristötuesta sekä eräistä muista ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen liittyvistä tuista. (1140/2006) >>
Laki maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta (603/2006) >>
Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista (1559/2001) >>
Maaseutuelinkeinojen rahoituslaki (329/1999) >>
Valtioneuvoston asetus maaseudun hanketoiminnan tukemisesta (829/2007) >>
Siemenkauppalaki (728/2000) >>
Laki kasvinterveyden suojelemisesta (702/2003) >>
Rehulaki (396/1998) >>
Lannoitevalmistelaki (539/2006) >>
Laki kasvinsuojeluaineista (1259/2006) >>
Eläintautilaki (55/1980) >>
Työsuojelu
Työturvallisuuslaki (738/2002) >>
Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta (44/2006) >>
Asetus nuorten työntekijäin suojelusta (508/1986) >> muutokset >>
Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) >>
Työaikalaki (605/1996) >>
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus nuorille työntekijöille vaarallisten töiden esimerkkiluettelosta (302/2007) >> muutokset >>
Työministeriön päätös nuorille sopivista kevyistä töistä (1431/1993) >>
Valtioneuvoston asetus työpaikkojen turvallisuus- ja terveysvaatimuksista (577/2003) >>
Valtioneuvoston päätös henkilösuojaimista (1406/1993) >> muutokset >>
Valtioneuvoston päätös henkilösuojainten valinnasta ja käytöstä työssä (1407/1993) >>
Valtioneuvoston päätös työssä käytettävien koneiden ja muiden työvälineiden hankinnasta, turvallisesta käytöstä ja muiden työvälineiden hankinnasta, turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta (856/1998) >>
Valtioneuvoston päätös käsin tehtävistä nostoista ja siirroista työssä (1409/1993) >>
Valtioneuvoston asetus kemiallisista tekijöistä työssä (715/2001) >> muutokset >>
Laki opiskeluun liittyvissä työhön rinnastettavissa olosuhteissa syntyneen vamman tai sairauden korvaamisesta (1318/2002) >>
Koulutus
Laki ammatillisesta koulutuksesta (630/1998) >>
Muu lainsäädäntö
Laki sähköturvallisuudesta (410/1996) >> muutokset >>
Sähköturvallisuusasetus (498/1996) >> muutokset >>
Pelastuslaki (468/2003) >>
Vahingonkorvauslaki (412/1974) >>
Rikoslaki (39/1889) 48 luku ympäristörikoksista >>
Muut säädökset tai määräykset
Kunnalliset ja / tai jätehuoltoyhtiön ympäristö- tai jätehuoltomääräykset ja
-ohjeet.
Kunnalliset ympäristönsuojelumääräykset
BAT: toimialakohtaiset parhaan teknologian kuvaukset (Ympäristöministeriö)
|